perjantai 5. helmikuuta 2016

Bocuse d'Or tiimillä kylässä

 
Koko huone on täynnä savua. Nopeimmat availevat ikkunoita jotta suurin osa savusta hälvenisi. Savustuslaatikossa liekehtii -tarkoituksella- sous vide-kypsennettyjä saksanhirvipaisteja saamassa tiukempaa luonnetta. Olemme ravintolakoulu Perhon tiloissa tutustumassa Suomen kauden 2016-2017 Bocuse d'Or tiimiin

Bocuse d'Or on kokkien maailmanmestaruuskilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1987 alkaen. Suomi osallistuu kilpaan nyt kolmattatoista kertaa. 
Kokkina toimii huippukeittiöissä työskennellyt 31-vuotias Eero Vottonen. Assistenttinaan hänellä on 19-vuotias Miikka Manninen, joka on valmistunut ravintolakoulu Perhosta vuonna 2015. Molemmille miehille maailman arvostetuin kokkikilpailu on tuttu. Vottonen toimi viime kaudella neljänneksi sijoittuneen Matti Jämsenin valmentajana ja Manninen työskenteli tuolloin avustajana harjoituksissa ja kisoissa. Nyt avustajana toimii Tiina Rasmussen.
Ensimmäinen etappi Bocuse d'Or kilpailussa on Euroopan osakilpailu Budapestissa kuluvan vuoden toukokuussa. Pakollisiksi raaka-aineiksi on annettu sammen sukuinen sterletti, unkarilainen saksanhirvi ja kultainen kaviaari. 
Kala on Vottoselle uusi ja haastava, joten sen kanssa pitää tehdä kovasti töitä. Saksanhirven vasan takaneljännes sen sijaan on tuttu juttu. Taitava kokki kertoo paloitelleensa ruhon jos toisenkin aikanaan tähtiravintola Chez Dominiquessa työskennellessään. 
Vottonen haluaa kilpailuannoksiinsa suomalaisen metsän ja luonnon vaikutteita niin maussa kuin esillepanossakin. Miehen instatiliä seuranneet tietävät, että herkkä esillepano on yksi miehen suuria vahvuuksia. Toukokuu on vielä melko varhaista aikaa villikasveille, mutta mahdollisuuksien mukaan myös niitä hyödynnetään. Joka tapauksessa esille nostetaan parhaita kotimaisia tuotteita. 
Vottonen on tottunut kilpailija. Hänellä on Vuoden Kokki titteli vuodelta 2012. Global Chef kilvassa kolmannen paikan myötä finaali odottaa Kreikassa syyskuun loppupuolella. Mikä sitten ajaa miehen kilpailemaan? "Itsensä haastaminen", Vottonen vastaa melkein heti. "Ja uudet kontaktit, muiden samanhenkisten kokkien tapaaminen ympäri maailmaa", hän jatkaa melkein samaan hengenvetoon. Onnistuneeseen lopputulokseen päästään miehen mukaan kovalla harjoittelulla ja toistolla, joka tuo itsevarmuutta.  Lopullisen onnistumisen ratkaisee kuitenkin se että saa viimeisen puristuksen tai silauksen tehtyä kisapaineessa. 
Bocuse d'Or kisassa tehdään etukäteen määritellyistä raaka-ainaista 14 hengelle kala-annos ja lihavati. Aikaa kaikkeen on 5 tuntia 35 minuuttia. Annoksista arvioidaan maku ja ulkonäkö. Myös keittiötyöskentely pisteytetään huomioiden esimerkiksi tekniikka, siisteys ja taloudellisuus. Itse kisapäivänä kannustus ja mökä on kuulemma melkoinen, kuin urheilutapahtumissa parhaillaan. Valmentaja pitää kisaajat vireessä ja huutelee aikatauluja, muttei saa missään nimessä koskea mihinkään. 
Perhoon rakennettu harjoittelukeittiö on samanlainen kuin se tulee olemaan kilpailupaikallakin. Tosin kalusteet voivat kääntyä peilikuvaksi. Päätoimisesti harjoitteleville miehille nurkat tulevat varmaan turhankin tutuiksi toisinaan. "Tällä hetkellä saksanhirvi ei maistu kyllä kovin hyvälle ja kalan kanssa on tuskaa", totesi Vottonen tammikuun lopulla. "Pari välipäivää täytyy pitää pääraaka-aineista lisäkkeitä harjoitellen, jotta saa taas makua hommaan", mies jatkaa. 
Kutsuiltana saimme maistella taitavasti valmisteltuja makuja vatitarjoiltuna rennon rupattelun lomassa. Välillä syöminen vaihtui onnelliseksi herkkuhuokailuksi ja astioiden putipuhtaaksi lusikoimiseksi. Keskustelu kääntyi ruokakulttuurista kilpailuhenkisyyden kautta raaka-aineiden valmistukseen ja naisten vähyyteen Bocus d'Or kilvassa. 

Illan aikana saimme maistella herkullista sampea, joka oli nyt siivutettu ohuiksi paloiksi kylmäsavustuksen jälkeen. Kalan lisäksi minuun teki vaikutuksen erityisesti savustettu valkuainen, kuivatuilla tillinkukilla maustettu kaviaariemulsio ja rapsakkareunaiset piimärieskat ruskistettua voita unohtamatta.
 
Mukulasellerifanina ihastuin korviani myöten suolakuoressa kypsennettyyn juurekseen. Kysyin ohjeen kotiinkin mutten saanut onnistumaan sitä ainakaan ensimmäisellä yrittämällä toivotulla tavalla. Nyt olen saanut lisävinkkejä ja kokeilen hommaa joskus uudestaan. 

Jälkiruuaksi briossin kanssa lusikoitu jäätelö paahdetulla hiivalla oli hauskan makuista. 

Maistelemamme ruuat eivät luonnollisestikaan ole kisa-annoksia, mutta elementtejä niistä kuulemma kilpailuun asti päässee.
Budapestin Euroopan karsinnoista kahdestakymmenestä maasta yksitoista jatkaa Lyonin loppukilpailuihin, jotka pidetään tammikuussa 2017. Luottavainen tiimi on jo matkalla sinne kunhan Budapesti ensin hoidetaan pois alta. 

Paljon tsemppiä harjoitteluun ja kisaan koko tiimille!

Linkkien takaa löydät myös muiden bloggareiden jutut illasta: 

Mariaana Nelimarkka on kertonut Aromissa Eero Vottosen kokkitiestä tähän päivään. 



Bocuse d'Or meininkejä voit seurata nettisivuillaanfacessa ja instassa tägillä #bocusefi

maanantai 1. helmikuuta 2016

Possupata ohralla

Ronskin kokoiset kaslerpalat kypsyvät hellästi tomaattisessa varsiselleriliemessä. Mukaan humautetut ohrat jatkavat padan ruokaisuutta. Koko ruuan voi tehdä yhdessä padassa, joskin me tykkäsimme paistaa lihapalat erillisellä pannulla. 

Kyse on Raisa Laineen Glorian ruoka & viini-lehdessä 1/2016 ohjeistamasta ohraisesta possupadasta. Sitruuna, valkoviini ja varsiselleri tomaattisessa liemessä taittavat possun rasvaista makua kivasti! Tykkäsimme helposta ja talvipäivään hyvin sointuvasta possupadasta koko perhe. Neljän hengen illallisen jälkeen padasta jäi vielä kaksi annosta lounaallekin, joten ruoka oli riittoisaa ja edullista. Possupata toimi ihan loistavasti myös lounaslämmitettävänä. Suosittelemme siis lämpimästi tekemään heti suuren setin. Aktiivinen kokkailuaika on lyhyt, mutta muhitukseen menee 2 ½ - 3 tuntia. 
Seurasimme ohjetta muuten orjallisesti, mutta sipulien määrää lisäsimme yhdestä neljään. 

POSSUPATA OHRALLA 
4-6 annosta

800 g luomupossunniskaa eli kasleria
1½ tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 rkl öljyä
1-4 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 varsisellerinvarsi
1⁄4 tl cayennepippuria 
2 dl kuivaa valkoviiniä
4 dl kanalientä
1 prk (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2 salvianlehteä
1 sitruunan mehu + kuori raastettuna
1 rkl sokeria
2 dl kokonaisia, esikypsennettyjä ohranjyviä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 
Leikkaa liha isoiksi, noin 5 cm:n kuutioiksi. Mausta lihakuutiot suolalla ja mustapippurilla. Ruskista lihapalat öljyssä paistinpannussa erissä. Nosta haudustuspataan. 
Kuori ja hienonna sipulit. Viipaloi selleri. Lisää kasvikset ja cayennenpippuri samalle pannulle jossa paistoit lihat. Kuullota alhaisella lämmöllä 3 minuuttia. Lisää valkoviini ja kiehauta 3 minuuttia. Kaada pataan. 
Lisää pataan loput raaka-aineet ohraa lukuunottamatta. Peitä pata kannella. Siirrä uuniin. Anna kypsyä noin 2 tuntia. 
Lisää ohranjyvät pataan, laita kansi taas päälle ja lykkää uuniin vielä 45 minuutiksi. 

Nauti saman valkoviinin kanssa mitä lorautit pataankin.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Mustajuuri elegantisti

Mustajuuria löytyi tyrkylle aseteltuna marketin kausihyllyssä, mikä muistutti meille oivallisesti tämän hienon juureksen olemassolosta. Voikukan sukuinen kasvi on saanut meillä hienostuneen raaka-aineen statuksen herkän makunsa ja harvinaisen vierailutahtinsa vuoksi. 

Idea mustajuuren valmistustavasta lähti Kotiliedestä 21/2013 nappaamastani sivusta, jonka olin viisaasti arkistoinut juureskeittokirjan väliin. Resepti hiukan muuttui matkalla. Lopputulos oli oikein maistuva ja mielestämme näyttävän näköinenkin. Kaikki komponentit pääsivät esille juuri sopivissa määrin. Maustekirveli päätyi settiin yksinkertaisesti siksi, että jotain vihreää oli saatava raikasteeksi.  Maustekirveliä sattui  yrttikasvattamo plantuissamme hyvin kasvamaan. Annos on parhaimmillaan alkupalana.
Jännä juttu oli, että mustajuuren maku jäi nyt tosi miedoksi. Maku on tuntunut vehvempana aiemmin tekemässämme mustajuurikeitossa tai mustajuurigratiinissa. Lieneekö ero yksilöiden tai kasvupaikalla? Luulisi nyt että sellaisenaan tarjottuna maku pääsisi vahvimmin esille. Hyvää oli joka tapauksessa!
MUSTAJUURI JA PEKONI
4 annosta alkupalaksi

250 g mustajuuria
½ sitruunan mehu + vettä liotukseen
1 dl valkoviiniä
1 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä

Lisäksi:
75 g luomupekonia (½ pakettia)
2 vaaleaa kuivahtanutta leipäviipaletta
3 salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
½ dl parmesaanilastuja
hentoista vihreää koristeluun, meillä maustekirveliä

Pese ja kuori mustajuuret. Paloittele ne valmiiksi tarjoilukokoon. Kaada vettä astiaan ja purista sitruunanpuolikas veden joukkoon. Nosta kuoritut mustajuuret sitruunaveteen estääksesi valkoisen pinnan tummumista. 
Poista leivistä kuoret ja kuutioi leipäsiivut. Kuori ja siivuta salottisipuli ohueksi. Paista pekonit laittamalla ne kylmälle pannulle, jonka lämmön nostat noin puoliväliin. Käännä pekonisiivut kun toinen puoli on hieman saanut väriä. Nosta kypsät pekonit pois talouspaperin päälle rapsakoitumaan. Lisää tarvittaessa pannulle 1 rkl oliiviöljyä ja paista leipäpalat sekä sipulisiivut nopeasti. Nosta myös nämä talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. 
Kiehauta kattilassa 1 dl vettä ja 1 dl valkoviiniä. Lisää mustajuuripalat. Keitä 3-4 minuuttia. Valuta. 
Kuumenna pannulla 2 rkl öljyä ja paista keitettyihin mustajuuriin kaunis väri pintaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 
Pilko pekonit paloiksi.
Nosta juurekset tarjoiluvadille.  Ripottele päälle pekoni- ja leipäpalat. Vuole päälle muutama parmesaanilastu. Koristele vihreällä. 

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kurpitsa-bataatti-kookoskeitto

Sosekeitto nimenä ei säväytä. Tämä keitto sen sijaan säväytti, vaikka soseutettu onkin. Maussa löytyy kevyttä kermaisuutta kookosmaidon ansiosta ja yllättäen myös appelsiinisuutta vaikka sitä ei kasviskeitossa olekaan. Keiton maussa on mielenkiintoista kerroksisuutta ja talvipakkasille sopivaa mausteisuutta. 
Kurpitsasta, paprikasta ja bataatista koostettu mausteinen keitto on kotoisin Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege!-kirjasta. Pienesti kävi nyppimään reseptin 1/4 kurpitsa - mitä kurpitsaa ja kuinka paljon? Muuten ohje oli kyllä selkeä.
Suosittelen keittämään keittoa heti reilusti, sillä se on lounaslämmitettynäkin todella toimivaa!
KURPITSA-BATAATTI-KOOKOSKEITTO 
neljälle

1 pieni sipuli hienonnettuna
2 tl oliiviöljyä
2 ½ cm pätkä inkivääriä raastettuna
1 punainen chili TAI chiliä maun mukaan 
½ tl jauhettua kurkumaa TAI peukalonpäänkokoinen pala tuoretta hienonnettuna
1/4 tl cayennepippuria
1 punainen paprika kuutioituna
½  (550 g) myskikurpitsaa kuorittuna ja kuutioituna (säästä siemenet*)
½ (340g) bataatti kuorittuna ja kuutioituna
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
noin 5 dl vettä
suolaa
mustapippuria
½ limetin mehu

Kuumenna kattila ja lorauta sinne oliiviöljyä. Kuullota sipulia. Lisää inkivääri, chili ja kurkuma. Kypsennä muutama minuutti. Lisää cayennepippuri. Sekoita.
Lisää kasviskuutiot. Sekoita. 
Lisää kookosmiato sekä vettä niin että kasvikset peittyvät. 
Keitä miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat kypsiä. 
Ota keitto pois liedeltä ja soseuta se sauvasekoittimella. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Purista joukkoon limetin mehu. Sekoita hyvin. 

*Halutessasi voit paahtaa kurpitsansiemenet keiton pinnalle. Itse lykkään siemenet 200 asteiseen uuniin öljyn, ja paprikajauheen sekä suolan maustamina muutamaksi minuutiksi. Keiton päälle voi laittaa myös vaikka kuivahtanutta leipää rapsakaksi paistettuina paloina. Sosekeitto kaipaa minusta jotain pureskeltavaakin. 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Brisbane, Australia


Australia oli vielä joulukuuhun asti meille käymätön manner. Asia kuitenkin korjaantui kun piipahdin muutaman päivän työmatkan Australian Brisbaneen. Siis hä, Brisbane? Niin minäkin ajattelin. Kaikki tuntevat Sydneyn ja Melbournen. Takavuosina seurasin aktiivisesti rallin ja F1:n maailmanmestaruussarjoja ja niistä tuli television kautta tutuksi myös austarilalaiset kaupungit Perth (rallin keskus) ja Adelaide (F1 kisa 1995 asti). Australia on todella valtava manner ja nämä mainitut kaupungit sijaitsevat hiukan eri puolilla tätä monimuotoista "saarta". Australian koosta kertoo jotain että maassa on noin 24 miljoonaa asukasta mutta väestöntiheys vain 2.8/km2. Ulkomaalaiset aina ihmettelevät Suomen harva-asutusta mutta meillä väestöntiheys on sentään huikeat 18/km2. Nyt kuitenkin päädyin kaikista Australian kohteista Brisbaneen. 2,3 miljoonan asukkaan Brisbane sijaitsee Australian itärannikolla ja on kuitenkin maan komanneksi suurin kaupunki. Brisbanen kupeessa sijaitsee surffareiden paratiisi Gold Coast ja sen 70 kilometriä rantaviivaa, mutta sinne minulla ei ollut mahdollisuutta mennä.

Olkoonkin että Iso-Britannialla on luonnollisesti iso vaikutus Australian kehittymiseen, mutta minulle tuli maasta erittäin amerikkalainen vaikutelma Brisbanen perusteella. Rakennukset, ihmiset ja meininki oli huomattavasti enemmän amerikkalaista kuin brittimeininkiä.

Jos Amerikassa on kaikki suurta, niin on myös Australian kaduilla päivystävät linnut. Pikkulintuja, puluja ja lokkeja ei katukuvassa juurikaan näkynyt mutta jotain tällaisia isoja lintuja kyllä. Hämmentäviä toriasukkeja.

Brisbane-joen etälärantaan (South Bank) on rakennettu varsin näyttävä maauimala ja puitteet Gold Coastin kaupunkimaiseksi korvikkeeksi. Täällä paikalliset käyvät piknikillä ja palvomassa aurinkoa.

  
Etelärannassa sijatsee maailmanpyörä ja taidekeskus, sekä paljon ravintoloita. Monessa kaupungissa, myös Brisbanessa, on tarjolla turisteille maksullisia "hop on hop off"-busseja. Brisbaben ydinkeskustaa kiertää kunnan tarjoama ilmainen City Loop, jonka kaksi reittiä kiertää myötä ja vastapäivään. Vuorot liikennöivät vartin välein. Keskusta on aika kompaktin kokonoinen mutta välillä oli mukava hypätä hetkeksi bussin kyytiin.

Muutama ruokapaikkakin tuli testattua, vaikka pääasiassa ruokailin työn merkeissä. Australian ruokakulttuuri on kovassa nosteessa ja esim. Köpiksen Noma perustaa pop-up ravintolan Sydneyyn kymmeneksi viikoksi tammikuun lopussa. Ja muuttipa menestyskokki Tomi Björk myös perheineen kaupunkiin. Australiassa sekoittuu mukavasti eri maiden ruokakulttuurit ottaen vaikutteita aasiasta mutta myös länsimaisesta keittiöstä. Raaka-aineina käytetään paljon meriruokaa mutta myös naudan, possun ja lampaanlihaa on saatavilla paljon. Minun teki mieli perusburgeria ja kävin Grill'd ketjun ravintolassa, Grill'd panostaa paikallisiin raaka-aineisiin vaikka onkin eri puolille maata levittäytynyt ketju. Menuta selatessa tuli mieli testata kaikkea, oli niin kivan kuuloisia burgereita.
 Päädyin ottamaan Summer sunset nimisen burgerin, jossa oli ananasta, pekonia, avokadoa ja relissiä.
Tämä oli todella komea ja mehukas setti. Ananas sopi älyttömän hyvin ja komppasi avokadoa sekä relissiä. Kyytipoikana kulautin Australialaisen Stone and Wood panimon Pacific Ale olutta. Suosittelen Australian matkaajille välipalaksi Grill'din.

Viimeisenä iltana Brisbanessa sain syödä Queenslandin alueen Moreton lahdella esiintyvää rapua (Moreton Bay Bug). Annoksessa oli myös kampasimpukkaa, isoja katkarapuja, riisiä ja aasialaisittain maustettu kastike. Herkullinen päätös Australian matkalle. On aina kiva syödä jotain paikallista.

Yhtenä päivänä oli mahdollisuus mennä katsomaan nähtävyyksiä ja halusin nähdä Australialaisia eläimiä. Suuntasin 1927 avattuun Lone Pine Koala Sanctuaryyn.
Paikalle pääsi keskustasta kätevästi paikallisbussilla noin puolessa tunnissa.

Kengurualue oli valtava puisto, jossa kenguruita pääsi syöttämään ja rapsuttamaan. Mukavia otuksia.
Vompatti lepää ilmeisen raskasta arkeaan.
Koalat ovat paikan pääjuttu. Erittäin kummallisia eläimiä. Niihin tuli eloa lähinnä kun hoitajat toivat ruokaa. Koalat kuulemma nukkuvat 18-20 h päivästä. Muutaman tunnin hereilläolon ne lähinnä syövät tai söpöilevät turisteille.

Hauska yksityiskohta kun bloggareille oli pyhitetty picnic-alueella yksi pöytä latauspistokkeineen. Koko puistossa oli ilmainen wifi.

Sain tästä reissusta lähinnä ruksin "käynyt Australiassa". Tämä maa tarjoaa varmasti paljon nähtävää ja koettavaa. Kaupunkeina Sydney ja Melbourne ovat monipuolisempia kuin Brisbane. Mutta kyllä Brisbanea voin suositella jos sinne matkasi vie. 

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kuhaa vietnamilaisittain - cá kho tộ

Selaillessa vietnamilaista keittokirjaa silmiini osui cá kho tộ, joka meinaa saviastiassa kypsennettyä kalaa. Muhitusliemeen laitetaan mm. kalakastiketta ja siirappimaiseksi keiteltyä sokeria. Tästä ruuasta tulee vahvasti mieleen ihana ilta Vietnamin Phan Thietissa, ravintola Lam Tongissa.
Kuuman päivän vaihtuessa lämpimään iltaan alkoi ruokahalu todella heräillä. Istahdimme Lam Tongin muovijakkaroille aivan meren rantaan. Tilasimme paljon erilaisia ruokia maisteltavaksi ajattelematta yhtään, että melkeinpä joka lihan ja kalan kanssa tuli myös kulho keitettyä riisiä. Viimeisistä riisiannoksista osasimme jo kieltäytyä ennen kuin ne laskettiin pöydälle. Oli suhteellisen noloa istua tönöttää täpötäydessä ruokapöydässä monien riisikulhojen kanssa, kun oli selvää ettemme millään jaksaisi sitä kaikkea syödä. Viereiseen pöytään istahti nuori reppureissulaismies, joka oli tilannut juurikin savikipossa kypsennetyt kalankyljykset. Ilmeisesti hänen annokseensa ei kuulunut riisiä, koska mies laski kolikoitaan ja kieltäytyi riisistä. Itse tuumasin että tämähän sattui sopivasti ja tarjosin reissulaiselle riisipaljoudestamme kulhoa. Se otettiin vastaan hymyssäsuin.
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, ettemme millään Vietnaminreissulla ole tätä kalanruokaa maistaneet. Siellä kuumuudessa tuoksu ei ole ollut lainkaan niin houkutteleva kuin nyt vietnamikuumeisen talvisessa kotikeittiössä. Toisaalta tarjolla on ollut niin paljon kaikkea muutakin herkullista maisteltavaa, että kaikkeen ei vaan meidänkään vatsamme veny. 


Kirja ehdotti kalapataan pantavaksi pangasiusta, mutta me halusimme lähteä paikallisella eväkkäällä joka oli nyt kuha. Paikalliseen kalaan ne vietnamilaisetkin varmasti ryhtyisivät. Suomustettu kuha perattiin avaamalla vatsa ja poistamalla sisukset sekä vatsaevät. Kalasta leikattiin poikittain noin 2 cm paksuja paloja, jolloin saatiin kyljyksiä. Näin kala monesti Vietnamissa tarjotaan kun se tarjotaan paloina.
Meillä ei ollut sopivaa savikippoa, joten homma hoidettiin ihan paistinpannulla. Vähän ahtaampi astia voisi olla vielä parempi, joskin nytkin päästiin oikein oivaan lopputulokseen. 

Vietnamilainen kalakastike piti huolen huumaavan houkuttelevasta tuoksusta. Maku oli tasapainoinen sisältäen kaikkia vietnamilaisen ruuan ihania elementtejä: makeutta, suolaisuutta, mausteisuutta, happamuutta ja kalakastikkeen tuomaa viimeistelyä.  Iloitsimme uuden, koko perheelle maistuvan kalaruuan löytymisestä!
Kala herkuteltiin riisin kanssa. Pojat söivät myös kalan suomustetut nahat meidän tyttöjen ronklatessa ne pois ruotojen viereen.
HAUDUTETTU KUHA VIETNAMILAISITTAIN 
neljälle

noin 400 g kuhaa kyljyksinä

marinadi:
3 salottisipulia pienittynä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
½ tl mustapippuria
4 tl sokeria
3 rkl (vietnamilaista) kalakastiketta
½ tl sokeri-vesiseosta eli nước màu (jota varten 2 rkl sokeria ja 4 rkl vettä)

kastike:
2 rkl ruokaöljyä
3 valkosipunkynttä murskattuna
100 g possunkylkeä, meillä luomupekonia pieninä paloina
3 salottisipulia siivutettuna
1 dl vettä
4 pientä chiliä (paloina)
2 kevätsipulia varsineen pilkottuna
½ tl mustapippuria

Aloita marinadin teolla.
Keitä ensin nước màu: Laita kattilaan 2 rkl sokeria ja 2 rkl vettä. Kuumenna. Sekoita matalalla lämmöllä kunnes seos muuttuu ruskeaksi. Varo polttamasta. Lisää vielä 2 rkl vettä ja sekoita edelleen tasaiseksi. Tätä seosta voi tehdä enemmänkin kerralla ja säilöä myöhempää käyttöä varten.

Laita kalakyljykset pannulle tai saviastiaan. Lisää joukkoon pienityt salottisipulit, 3 murskattua valkosipulinkynttä, kalakastike, sokeri, ½ tl mustapippuria ja nước màu. Anna maustua 20 minuuttia.

Jatka kastikkeen valmistuksella.
Lämmitä toinen pannu. Lisää sille öljyä ja ruskista valkosipulinkynnet. Lisää pekonipalat ja paista nopeasti. Lisää tämä pannullinen marinoitujen kalakyljysten joukkoon.

Laita kalapannu lämpiämään kiehumispisteeseen. Lisää vesi. Laske lämpöä matalammaksi ja kypsennä kaloja noin puoli tuntia kunnes kastike on tahmeaa. Lisää chilit.
Ota kalapannu pois levyltä. Lisää kevätsipulisilppu ja mustapippuria.

Tarjoile keitetyn riisin kanssa.

Hävikkivinkki!

Kun perkaat kalan ja päästä on kidukset on poistettu, kannattaa muista kuin kyljyspaloista keittää kalaliemi. Jos et heti tarvitse sitä risottoa, paellaa tai keittoa varten, pakasta.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ravintolavinkkejä Puerto de la Cruziin, Teneriffalle

  
Puerto de la Cruz on tähänastisista Kanariansaarikokemuksista parhaita ruokamuistoja tuottanut. Emme kohdanneet häikäisevää tai valtavia uutuusselämyksiä tarjoavia paikkoja. Sen sijaan saimme nauttia laadukasta, hyvintehtyä ja raikasta ruokaa useammin kuin uskalsimme aiempien reissujen kokemuksella odottaa.  Edelliset reissukerrat löytyvät blogimme MATKAT-välilehdeltä Espanjan kohdalta

Matkamme alkoi joulupäivänä päättyen vuoden ensimmäisenä päivänä. Kaikki ravintolat eivät tällä välin olleet auki joka päivä, mutta monessa ravintolassa kokattiin kyllä. Varsinkin uudenvuodenaaton molemmin puolin ravintolat saattoivat olla kiinni pari päivää. 

Tapaspaikoissa saimme harmituksia aikaan useammin kuin kerran. Tilatessamme pöydän täyteen erilaista maistettavaa annoskoot yllättivät suuruudellaan. Muutaman kerran ruokaa jäi luvattoman paljon syömättä. 

Seuraavassa neljä erilaista ravintolavinkkiä Puerto de la Cruzin vanhasta osasta, jossa oli paljon kivanoloisia ruokapaikkoja. Samaisilla kaduilla oli kiva myös tiirailla valtavaa katutaidetta
MIL SABORES

Tämä ravintola saa maininnan vain ja ainoastaan jälkiruokansa ansiosta. Tuhdin ruuan päälle tarjottu "Gin tonic" de Pedro Rodriguez oli loistava giniä sisältävä jälkiruoka. Rakenne oli ihanan kuohkea ja maut selkeästi GTmäiset ilman tiukkuutta. Huomasin vasta nyt paikan nettisivua etsiessä, että paikassa olisi ollut kolmenkymmenen eri ginin valikoima. Missä oli se kuuluisa tarjoilijan lisämyyntiyritys, varsinkin kun hehkutimme ginijälkiruokaa?
Mil Sabores nostatti odotukset korkealle mainostaessaan tekevänsä luovaa välimerellistä ruokaa. Kokonaisuus jäi kuitenkin vaisuksi ja aika tavanomaiseksi. Esillepanot olivat hienoja, myös lasten annoksissa. Ruoka oli suolan lisäämisen jälkeen ok-maistuvaa. Palvelu oli hidasta.
***
DON CAMILO
ravintola, pizzeria

Mainiolla neulegraffitien koristamalla aukion Plaza Benito Pérez Galdós:n ympärillä oli muutamia ravintoloita. Me päädyimme Don Camilon terassille pizzoille, sillä huomasimme paikan omistavan kiviuunin. Pizzoissa olikin laadukkaat raaka-aineet ja todella hyvät maut. Pohja ei saanut ihan täysiä pisteitä tarkkasuuJukalta, mutta nyökkäilevän hyväksynnän kyllä. Viereisiin pöytiin tuodut lasagne- ja pasta-annokset näyttivät hurjan hyviltä. Lapset toivoivat paluuta paikkaan juurikin lasagnen toivossa, mutta ravintola oli vuodenvaihteessa palatessamme kiinni.

***

Kalaravintolaksi itseään tituleeraavassa El Pescadorissa kävimme tapojemme vastaisesti kaksi kertaa. Lapset pitivät kovasti paikan kanasta. Suosittelemme ehdottomasti El Pescadorin risottoja sekä paelloja, myös mustekalanmusteella värjättyä versiota. (Liian suurikokoiset) paellat tarjoillaan hienosti nostamalla pannu sivupöydälle jonka jälkeen tarjoilija annostelee lautasille kaikkea antia.  Hymyn kera kuten yläkuvasta näkyy. 

***
  
EL TALLER

Eniten fiiniin ruokailuun päin kallellaan oleva ravintolavisiittimme tehtiin El Talleriin. Keittiöntervehdyksenä tarjottu piiranen sisälsi oliivitahnaa ja päälle oli sipelty makeahkoa omenatahnaa. Se lupasi yhdessä Jukan valitseman alkupalan, loistavan tonnikalatartarin kanssa hiukan enemmän mihin ravintola lopulta kykeni. Ruoka oli todella hyvää, annokset kookkaita ja maut kohdillaan, mutta yllätyksellisyys ja persoonallisuus jäi uupumaan. Palvelu ontui: tilattu viini tuotiin vasta ruokien ollessa jo pöydässä. Yhteistä kieltä emme tarjoilijan kanssa löytäneet, sillä me emme puhu espanjaa eikä hän puhunut juuri lainkaan englantia saatikka sitten suomea. Voisimme kuitenkin mennä paikkaan uudestaan, sillä yksittäiset annokset olivat lupaavia. Meille myös suositeltiin heti paikallisia viinejä, mistä pidimme kovasti. 
Suosittelemme varausta mikäli paikkaan mielitte. El Taller ei ole auki joka päivä, muistaakseni vain keskiviikosta sunnuntaihin. 
Onko sinulla suosituksia Puerto de la Cruziin? Voi meinaten olla että löydämme itsemme täältä lomalta toistekin.

Outi on Mieliruoka-blogissaan jakanut omia vinkkejään Teneriffalle, myös kasvissyöjän näkökulmasta.
Blog Widget by LinkWithin