perjantai 18. huhtikuuta 2008

Rahkainen kuningatarpiirakka

Tämä makea piirakka on yksi Pastapään ehdottomista lemppareista. Ohje on suoraan Pirkalta ja todella helppo. Aiemmin olemme tehneet piirakan ohjeen neuvomalla tavalla piirakkavuokaan, mutta tällä kertaa hoitolapset nykersivät taikinaa ja täytettä silikonisiin muffinivuokiin. Näin vanhemmatkin saivat hyvät maistiaiset, joilla aloittaa mukavasti viikonloppu. Piirakassa ei myöskään olisi ollut paljoakaan tekemistä. Jostain syystä piirakka on ollut kyllä paremman makuista. Voi kyllä olla että nämä "kupit" olivat uunissa hippasen verran turhan kauan. Hyvää oli silti!

RAHKAINEN KUNINGATARPIIRAKKA
me saimme aikaiseksi 11 leivosta muffinivuokiin

Ainekset:
1 paketti eli 400g murotaikinaa (pakaste)
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (200 g) kermaviiliä
2 munaa
3/4 dl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
vajaa 1 ps (200 g) mustikoita (pakaste)
1/2 ps (à 200 g) Pirkka-vadelmia (pakaste)

1. Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja taputtele taikina silikonisten muffini"kolojen"pohjalle ja reunoille.

2. Sekoita kulhossa keskenään maitorahka, kermaviili, munat, sokeri ja vanilliinisokeri.

3. Laita taikinapohjille pikkulusikalla mustikoita ja vadelmia. Laita päälle vielä rahkaseos. Koristele halutessasi marjoilla.

4. Paista 200 asteessa alimmalla tasolla 30 minuuttia ja edelleen keskitasolla 5-10 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin