sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vuokaruoka tonnikalasta ja kasviksista


Bongasin taannoin Limepippurista helpon vuokaruoan, joka valmistettiin tunasta, potuista ja bataatista. Alkuperäinen ohje löytyy Kettuterroristeilta. Kuva ei nyt anna oikeutta tälle sapuskalle, mutta ilman kuvaakaan ohjetta on tylsää laittaa.

En ole yleensä mikään purkkitonnikalan ystävä, mutta päätin antaa tunalle mahdollisuuden tässä ruuassa. Ja minkä yllätyksen kaupassa koinkaan - tonnikalaahan saa vaikka missä mausteliemissä ja sörsseleissä! En vain ole piiiiitkään aikaan käyttänyt tunaa tai sitten olen vain sokeasti ottanut sen tutun kalapurkin yhtään vaivautumatta vilkaisemaan ympärilleni. Jatkossa täytyy pitää silmät auki kaupassa myös tölkkihyllyvälissä.

Kaikessa helppoudessaan ja edullisuudessaan tämä ruoka oli oikein maistuvaa arkiruokaa! Suosittelemme! Ruokaa on myös hyvin yksinkertainen varioida vaihtamalla kasviksia, korvaamalla mangot säilykepersikalla, unohtamalla satsista sipulin ja tomskut kuten minä hajapää... Luulen kyllä että vuoka olikin enemmän meidän makuumme ilman sitä tomaattia. Itse kypsensin kasviksetkin heti vuoassa.

Tässä ohje kopsattuna suoraan Limen ja Pippurin keittiöstä:

1 kg perunoita ja bataattia
1 sipulia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
sitruuna- tai mustapippuria
paprikajauhetta
2 tlk tonnikalaa curry(majoneesi)kastikkeessa
(2 tomaattia)
1 prk säilykemangoa
2-3 dl juustoraastetta

Kuori ja lohko perunat, bataatit ja sipuli. Sekoita öljy ja mausteet lohkojen joukkoon. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle tai suoraan uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. (Siirrä kypsät lohkot uunivuokaan ja) levitä päälle tonnikala, lohkotut tomaatit, mangopalat ja juustoraaste. Gratinoi 250 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin