maanantai 24. marraskuuta 2008

Katajanmarjakastike

Katajainen menu sai lisäpuhtia katajanmarjakastikkeesta. Tämän simppelin ohjeen bongasimme paakari.net sivustolla, mutta muutimme sitä hiukan. Ainekset:

2 punasipulia
1 rkl punaviinietikkaa
1 dl punaviiniä
1 rkl karpalohyytelöä
1 rkl katajanmarjoja
noin 4 dl ruskeaa peruskastiketta

Kiehauta sipulisilppu viinietikassa. Lisää viini ja karpalohyytelö, hauduta hetki. Lisää noin 4-5 dl vettä ja puolitoista pussia peruskastike jauhetta, sekä murskatut katajanmarjat. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Siivilöi ennen tarjoilua.

Hyppysellinen ei malta olla kertomatta löytämiään, mielestään mielenkiintoisia asioita katajanmarjasta (miksi aina pitää puuttua toisen tekstiin).
Wikipedia kertoo, että koska kataja on havupuu, sillä ei ole biologisesti katsottuna marjoja. Katajan pehmeät kävyt kuitenkin muistuttavat kovasti marjoja, ja niitä kutsutaankin katajanmarjoiksi. Wikipedia myös mainitsee marjat myrkyllisiksi, mutta pieninä määrinä käytettynä turvallisiksi syödä. Gummeruksen suuri maustekirja ei tästä myrkyllisyydestä puhu. Kirjassa mainitaan marjan oleva ginin makuista ja tuoksuista, vivahdus tärpättiäkin kuulemma löytyy.
Luonnosta marjat kerätään sinisinä syys-lokakuussa. Omat poimimme kastiketta varten kaupan maustehyllystä heinä-elokuussa :).
Katajanmarjoja käytetään paitsi edellämainitunlaisiin kastikkeisiin, myös esim. ginin ja ruotsalaisen oluen valmistukseen. Marjat sopivat myös riistalintujen, hirven, ankan, jäniksen, possun ja lampaan mausteeksi.

6 kommenttia:

  1. Hassua, että maustekirja sanoo katajanmarjojen maistuvan giniltä.
    Kuten itsekin kirjoitatte niin katajanmarjat eivät maistu giniltä vaan toisinpäin: ginin maustamiseen käytetään katajanmarjoja.

    VastaaPoista
  2. ari: hyvä pointti! ymmärrän mitä tarkoitat. ehkä mauksi on laitettu gini siksi, että halutaan kuvata marjaa maistamattomille (jotka ehkä kuitenkin ovat maistaneet giniä) miltä marjat maistuvat.

    VastaaPoista
  3. kiitos yaelian! mietinkin miten kastikkeesta saisi kuvaa edes hiukan houkuttelevasti - omasta mielestäni läntti lautasella ei olisi tällainen ollut :). paitsi tietysti annoskuvassa lihan seurana, mutta sellaista kuvaa ei ruokailun jäljiltä ollut. muutenkin yritetään ottaa näitä kuvia aina niin että häiritsevät mahdollisimman vähän itse syömistä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kastikeohje. Nappaan sen tästä ja saan uudenlaista kastiketta moneen lähtöön.

    VastaaPoista
  5. arleena: kiva jos meidän kokkailusta oli vinkkiä sinulle!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin