torstai 5. helmikuuta 2009

Ohje talouspaperissa eli artisokat paistinpannulla

Kun saavuimme tänne Venetsian vuokra-asuntoon, keittiössä majaili muutama rulla talouspaperia, joista löytyi ruokaohjeita. Suomensimme yhden reseptin sanakirjan avulla eikä mennyt varmaan paljon puolta tuntia pidempään ;).

Lopputulos oli todella maukas ja sopi erinomaisesti tarjoamiemme vasikanliharullien kera . Voisin kuvitella paistettujen artisokkien menevän herkullisesti kurkusta alas myös vaikkapa kalan kaverina. Tai suurennettuna annosmääränä vaikka ”pelkän” valkoviinin kanssa. Meillä prosciutto cotto (keittokinkku) vaihtui prosciutto crudoon eli ilmakuivattuun kinkkuun, joka toi varmasti lisää luonnetta tähän ruokaan.

Artisokkien jalopiirteinen ulkonäkö kärsii paistettaessa huomattavasti, varsinkin sekoittuessaan kinkun ja sipulin kanssa –en nyt sanoisi mössöksi vaan- upeaksi ruuaksi. Lupaan että rujon ulkonäön korvaa hurmaava maku.
Carciofi in padellaneljälle

8 artisokkaa
60 g tai enemmän prosciutto crudoa eli ilmakuivattua kinkkua
100 g valkoviiniä
1 (pieni) sipuli puolikkaina rinkuloina
sileälehtistä persiljaa
suolaa
pippuria
voita tai margariinia paistamiseen

Käsittele artisokat jättäen pienet sisälehdet. Muista ihastella kasvisten kauneutta ennen käsittelyä, sen aikana ja jälkeen. Muuten jätä artisokat niille jotka osaavat arvostaa niiden upeutta ;) tai osta säilykelillingeissä uivia yksilöitä. Ohimennen mainiten ne lillinkiartisokat eivät ole maistuneet minun suuhuni hyviltä muuta kuin tässä piirakassa.

Paista prosciuttoa hetki pannulla voissa tai margariinissa, lisää sipulit. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää artisokat ja paista taas hetki. Mausta suolalla ja pippurilla, lorauta päälle viini. Laita kansi pannun päälle ja anna herkullisen tuoksuisten ainesten kypsentyä puolisen tuntia. Lisää tarvittaessa viiniä.

Ripottele päälle persiljaa kun laitat tarjolle.

Ja vielä muutamia yksityiskohtia Venetsiasta:


2 kommenttia:

  1. näyttää ihanalta. :) Artisokat muuten vetävät nopeasti ruskeaksi. italian kokkauskurssilla meille opetettiin että ne kannattaa laittaa preparoinnin jälkeen sitruunalla maustettuun veteen odottamaan muiden vaiheiden valmistumista - niin väri säilyy paremmin.

    VastaaPoista
  2. Nelle: aivan oikein, sitruuna ehkäisee tummumista. Nyt julkaistiinkin tuo käsittelypostaus, jossa tarinaa lisää samasta asiasta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin