sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Ylioppilaan kunniaksi herkuttelua

Lauantaina juhlittiin ensimmäisen kummilapseni (serkkuni) ylioppilasjuhlia Kustavissa. Päivä oli aurinkoisuudessaan upea, sankari fiksu ja maisemat merinäkymineen komiat.

Pitopöydän äärellä jouduttiin taas sen ikuisuuskysymyksen äärelle - miksi on pakko ahtaa itsensä ihan pinkaralleen, vaikka vähempikin riittäisi?! Ei voi ymmärtää...Ehkä pystytte tajuamaan ähkyytemme, kun tarjoilen teille herkut näin kuvamuodossa:
Päivänsankarin mummin tekemää hurjan hyvää hirvipaistia. Saimme ohjeen tähän mahtiherkkuun ja aiommekin soveltaa sitä sopivan tilaisuuden tullen pakastimen kätköissä lymyilevään arvolihaan. Ihan kaksi tai kolmekaan siivua tätä herkkua ei tainnut riittää...

Savulohi nyt uppoaa aina!

Täytetyt munat maistuivat myös hyvin.

Oman äitini piimäjuusto se vasta herkkua onkin!

Salaatteina tarjoiltiin raikasta vihersellaista ja majoneesipohjaista pasta-kanasalaattia.
Lisäksi kupuunsa pystyi ahtamaan myös kermaperunoita. Paljon.
Saaristolaisleipää ja voita - ei tarvinne sanoa enempää.

Kattaus oli toteutettu rennosti, silti yhtään kauneudesta tinkimättä.

Jälkiruokakahvitarjottavat mahtuivat onneksi siihen makeanmahaan, suolainen puolihan oli jo ihan piukassa. Lakkahillolla täytetyn kinuskikakun lisäksi tarjolla oli ylioppilaslakkipipareita ja herrasväen leipiä.

Onnea vielä paljon tuoreelle ylioppilaalle, nyt ja tulevaisuudessakin!

Suurkiitokset muuten kaikille, jotka äänestitte meidän savukala-fenkolitäytteiset nokkoslettunyyttimme kakkossijalle kuukauden piknik-ruokahaasteessa. Siinä sakissa hopea on valtavan hieno saavutus!

2 kommenttia:

  1. Tuli kauhea nälkä näitä kuvia katsellessa, erityisesti savukala ja piimäjuusto houkuttelevat....
    Ja onnea kakkossijasta (itse äänestin teidän lettujanne)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin