tiistai 22. joulukuuta 2009

Broilerinmaksapasteija

Olen luullut maksapasteijan teon olevan vaikeaa. Empä luule enää. Jos olitte luuloltanne kanssani samankaltaisia, katsokaa nyt, näin helppoa se on:

BROILERINMAKSAPASTEIJA

300 g kanan- tai broilerinmaksaa
voita paistamiseen
3/4 tl suolaa
2 tl viherpippuria
3 tl oreganoa
1,5 rkl sherryä tai calvadosia
1,5 dl ranskankermaa

Leikkaa maksasta jänteet ja kalvot pois. Kuumenna pannulla vähän voita ja paista maksaa siinä suolan, pippurin ja oreganon kanssa kymmenen minuuttia. Ihastele todella valloittavaa tuoksua! Lisää joukkoon alkoholi, mutta varo jos se syttyy palamaan. (Me säästyimme liekkiepisodilta). Anna kiehua lähes kuivaksi.

Siirrä koko paistinpannun sisälmys muoviastiaan. Hienonna sauvasekoittimella (tai monitoimikoneella). Lisää ranskanskerma ja pyöräytä sieläksi massaksi. Anna levätä vähintään tunti jääkaapissa.

Nauti tahna paahtoleivän päällä vaikka ylimääräisenä pikkupalana. Toista tarvittaessa ja himon iskiessä. Me puputimme omat leipäpalamme ruuan alle, kun kummityttömme saapui iloksemme kylään perheineen. Olisihan ne leivät toki voinut kauniisti sipaistakin broiskupasteijalla, mutta me lähestyimme hommaa glögin kera tällä tavalla ronskimmin.

Maku oli selvästi maksainen, mutta hyvä. Silti seuraavalla kerralla laittaisin ehkä inan verran enemmän ranskankermaa taittamaan makua.

Mietin nuuhkiessani upeita paistotuoksuja, että näillä mausteilla saisi myös aikaiseksi varmasti maistuvan maksakastikkeen kun lisää alkomahoolin tilalle kermaa.

Ohje on tämän Joulun hitistäni, Hannu Sarenströmin kauniista kirjasta "Talven juhlat". Meillä ohjeistettu calvados muuttui sherryksi viinakaapin puuttellisen sisällön vuoksi, muuten noudatimme ohjetta prikuulleen - olimmehan ensikertalaisia maksapasteijoijia. Olemme tehneet kirjasta niin paljon onnistuneita juttuja, että lienee aiheellista ostaa opus ja palauttaa tuo lainaamamme takaisin kirjastoon (ja maksaa myöhästymissakot).

Osallistumme tällä broilerinmaksapasteijalla joulukuun ruokahaasteeseen "alkoholi", jonka ilmoille kuulutti Krisu Merkintöjä Melukylä-blogista.

8 kommenttia:

  1. Broilerinmaksa oli silloin lihansyöjäkautena tosi hyvää,ja vielä parempaa poikani mielestä,joten olen sitä tehnyt useinkin,tosin eri tavalla. Vähän tähän tyyliin paitsi että kananrasvan sijaan käytin öljyä ja kananmunat jäivät pois.Oli myös eksän lempijuttuja.

    VastaaPoista
  2. Yaelian: kävinkin heti vilkaisemassa linkkiäsi. timjami ja persilja tuovat varmasti raikkautta maksaan. kiitos vinkistä! kokeilitko koskaan kananmunien kanssa? kuulostaa aika tuhdilta.

    VastaaPoista
  3. En käyttänyt kananmunia ja kananrasvan siis korvasin oliiviöljyllä.Kuulostaa tuhdilta mutta todella hyvää.

    VastaaPoista
  4. tarkoitin Yaelian että kananmunien kanssa kuulostaa tuhdilta, mutta ei välttämättä huonolta. ilman kananmunia olisi varmasti maistuvaa!

    (ärsyttävää miten välillä kirjoittaessa ei saa äänenpainoja, sävyjä ja muita esille kuten haluaisi!)

    VastaaPoista
  5. Tätähän on kokeiltava, munilla ja ilman!

    VastaaPoista
  6. Krisu: olis kiva sitten kuulla miltä munainen maistui!

    VastaaPoista
  7. Oi tuota täytyy kokeilla. Onneksi en huomannut tätä ennen jouluostosten tekoa, olisi voinut käydä huonosti.. :) Nytkin jo kaikenlaista valmisteltavaa ja kaapit täynnä syötävää.

    Lämpöisää joulua!

    VastaaPoista
  8. Rauna: helppoa ja nopsaa. sanoisin että maku oli parempaa eilen, kun pasteija oli viipynyt jääkaapin viileydessä 1½ vuorokautta. Maut olivat ihanasti tasaantuneet.

    Oikein tunnelmallista Joulua teillekin!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin