torstai 5. elokuuta 2010

Tortillaan kiedotut, friteeratut siikapalat kaaliraasteella

Pian 1,5-vuotias kummipoikamme söi näitä hurjan hyvällä ruokahalulla, joten uskallamme suositella ihan kaikille. Enempää alustusta tai hehkutusta ei tarvinne näpyttää.

Lautaselta löytyi siis "Baja-style fried fish tacos", joka taas löytyi kirjasta "Great food great beer". Opuksesta on ennenkin kokattu menestyksekkäästi. Pieniä muutoksia teimme ohjeeseen.

Kirja ehdotti ruuassa ja ruuan kanssa nautittavan Grolschia. Me laitoimme ruokaan kuitenkin Heinekeniä ja ruuan kanssa nautittiin kotimaista oluttuotantoa - maistuvin lopputuloksin!KALATORTILLAT KAALIRAASTEELLA
noin viidelle aikuiselle

KAALIRAASTE
noin ½ kaalikerä ohueksi suikaloituna
noin ½ dl korianteria silputtuna
3 rkl limemehua
2 rkl oliiviöljyä
(hippunen chilihiutaleita)
suolaa

MAUSTEKASTIKE
noin 2 dl majoneesia
4 rkl mangochutneyta (enemmänkin olisi voinut laittaa)
1 keltasipuli pilkottuna
suolaa

KALAPALAT
1,5 dl olutta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 vaaleaa kalafilettä ruodot poistettuna ja suomustettuna (meillä siikaa)
friteeraamiseen rypsiöljyä

TORTILLAKUORIA

Aloita homma kaaliraasteen valmistuksella. Pilko ja yhdistä aineet.

Yhdistä sitten maustekastikkeen aineet.

Pilko kalapalat vähän sormea paksummiksi paloiksi. Yhdistä olut ja vehnäjauho vaikkapa syvässä lautasessa. Kuumenna öljyä paksupohjaisessa kattilassa 180 asteiseksi. Hyvänä apuna öljyn lämpötilan mittaamisessa on digitaalinen paistomittari, jonka anturi on upotettu öljyyn. Kasta kalapalat olut-jauhoseokseen. Nosta ylös hetki valuttaen, niin että liika "taikina" valuu kalapalalta pois. Laita kuorrutettu kalapala tirisemään öljyyn. Kääntele paloja välillä. Anna kalojen ottaa kaunis kullanruskea väri pintaan. Tähän menee muutama minuutti. Nosta pois kuumasta öljystä ja laita valumaan talouspaperin päälle.

Koska kalapaloja oli aika paljon, laitoin uunin lämpenemään 100 asteiseksi. Lykkäsin kalapalat sinne jatkaessani uusien paistamista. Lopussa laitoin myös kaupasta ostetut valmiit tortillakuoret lämpenemään uuniin. Me tarjosimme kaikki aterian osaset erikseen, niin että jokainen sai laittaa haluamiaan asioita niin paljon tai vähän kuin lystää.

Ruokajuomaksi maistelimme Vakka-Suomen Panimon Prykmestar-oluita. Savu tervantuoksuineen oli hurjan hienon makuinen. Panimon omilla sivuilla olutta ehdotetaan savukinkun tai juuston seuralaiseksi, tai nauttimaan ihan sellaisenaan. Uskon helposti kaikkien mainittujen käyvän. Olut meni hyvin myös tällaisen friteeratun ruuan kanssa. Suvi-oluessa emme millään maistaneet luvattuja koivunlehtiä, mutta hyvää olutta se oli joka tapauksessa. Ja maistui pöydässämme niille joille tervainen Savu-olut oli liikaa.
Jälkiruokana nautiskelimme sesonginmukaista ja ylihelppoa: jäisiä vadelmia valkosuklaakastikkeella.

5 kommenttia:

  1. Oo, hurjan hyvältä kuulostaa! Mulla on vaan uppopaistamisesta traumoja vuosien takaa, koko kämppä lemusi sen jäljiltä ja ei mennyt muutenkaan ihan nappiin, ei ollut lämpömittaria jne.

    Mutta jäiset marjat ovat olleet myös mulla jälkkärilistalla jo tovin, aika usein jugurtin tai rahkan kanssa ja siirappia kun lorottaa päälle niin aijai!

    VastaaPoista
  2. Tuo friteeraaminen vaatii kyllä tuuletuksen, kun liesituuletintakaan ei voi käyttää paiston aikana. Tuo digitaalinen paistomittari on ihan loistovehje friteeraamisessa, suosittelen!

    Mitä muita marjoja käytät? Mua ei esimerkiksi jäiset mansikat oikein inspaa, mutta nuo vadelmat on ihania.

    VastaaPoista
  3. Mä oon aika koukussa mustaherukoihin tällä hetkellä! Ne on sopivan pieniä jos vetää ihan jäisinä (esim. jäinen iso mansikka on aika haastava) ja tosiaan siirapin kanssa superherkkua!

    VastaaPoista
  4. mustaherukat on kyllä eri hyviä, joskin itse kaipaan hiukan sokeria taittamaan makua. mun lemppareita mustaherukasta on hyytelö ja siirappi. siis "hiukan" sokeria :D. täytyy koittaa joskus sun tavalla, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Joo testatkaa! Mä täällä puolestaan visioin mitä kaikkea muuta vohveleista voisi rakentaa :D

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin