keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Mämmikuivakakusta Mämmimuniksi

Kuten lie jo tullut selväksi, mämmileivonta on hullaannuttanut minut tänä pääsiäisenä. Täällä pakkailukiireiden keskellä pyöräytin vielä mämmisestä taikinasta munia kyläpaikkaan vietäväksi. Ajattelin koristella ensin kaikki jotenkin kauniin harkitusti, mutta odotetusti näpertelypitkäjänteisyyteni riitti näiden kahden semikoristamiseen. Loput jäivät ruskeiksi, mutta maistuvat nekin oikein hyviltä.
Kokeilin tunkea osan taikinasta myös silikonisiin suklaamuotteihin. Homma onnistui aika hienosti! Tiivis, mutta riittävän notkea taikina toi esiin ukkeleiden ilmeitä ja muita yksityiskohtia, mutta plopsahti myös helposti pois muotista.
Taikina on tehty murentamalla kuivakakku ja lisäämällä sekaan mämmiä sekä ricottaa. Idean sain cupcake popseista, joita teimme taannoin lastemme yhteissynttäreille. Kuivakakun ohje on Ahmed Ladarsin Mämmi-kirjasta, loput omaa sovellusta. Kakku on helppo tehdä lastenkin kanssa, sillä ainekset vain sekoitetaan yhteen. Mämmikuivakakkumuruja käytetään Ladarsin kirjassa mm. perunaleivoksiin ja rahkapiirakan sekä jäätelökakun pohjaksi.

Mämmimunat olivat oikein maistuvia, lapsemmekin tykkäsivät! Mämmi maistuu aika maltillisesti, mutta maistuu kuitenkin. Lopullisiin palluroihin saisi tietysti enemmän mämmin makua, jos lisäisi sen määrää tuorejuuston kustannuksella.
MÄMMIKUIVAKAKKU

260 g mämmiä
3 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
2 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sulata voi.
Sekoita mämmi ja sokeri hyvin. Lisää joukkoon kolme kananmunaa.
Lisää sula voi joukkoon. Sekoita hyvin.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen taikinaan.
Voitele kakkuvuoka ja sirottele vuokaan korppujauhoja.
Kaada kakkutaikina vuokaan.
Paista kakkua 185 asteessa noin 45 minuuttia.
MÄMMILEIVOSMUNAT

350 g mämmikuivakakkua (noin puolet kakusta)
2 rkl ricottaa (tai muuta tuorejuustoa)
2 tl mämmiä

KORISTELU
(valko)suklaata sulatettuna
erilaisia nompparelleja

Murusta kuivakakku pieniksi murusiksi käsin. Lisää joukkoon ricotta ja mämmi. Puristele taikinasta yhtenäinen, tiivis taikina.

Muotoile taikinasta palluroita tai munia, tai painele vaikkapa silikonimuotteihin. Säilytä jääkaapissa.

Laita sulatettu (valko)suklaa pursotuspussiin tai vastaavaan. Pursottele suklaata ympäri munaa ja kiinnitä siihen saman tien nompparelleja. Näkisin myös mieluusti jotain elegantimpaa koristelua.

11 kommenttia:

  1. Hei,
    ensimmäistä kertaa täällä!
    Kiinnostuin tuosta mämmikuivakakusta.
    Missä muodossa peruna tulee kakkuun?
    (keitetty, raaka, raastettu vai perunajauhona)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Sirkku! Perunajauhojahan nuo, olin kirjoittanut ihan päin honkia - suurkiitos oikaisusta. Sen siitä saa kun katsoo Poliisi-ohjelmaa samaan aikaan kuin kirjoittaa blogia ;).

    VastaaPoista
  3. Hauskasti käytetty mämmiä! En ole mikään mämmin ystävä,mutta noita herkkuja voisin jopa kokeilla...

    VastaaPoista
  4. Ooh, mahtavaa! Mä löysin sisäisen mämmidiggarini viime vuonna ja en malta odottaa että pääsee taas tuon ruskean herkun kimppuun. Joo, mä olen säästellyt :) Mutta siis mainio idea tuo kuivakakku, leivosmunista puhumattakaan!

    VastaaPoista
  5. Wau! Varsinkin nuo koristellut munat!

    VastaaPoista
  6. Yaelian: En minäkään ole mämmin suuri ystävä, mutta näissä baakkelseissa menee.

    Jytis: Muistan viime vuonna ihmetelleeni sinua ja mämmijäätelöäsi. En ihmettele enää :D.

    Nanna: Kiitos! Haluaisinpa vain nähdä esimerkisksi Mansikkamäen Eben koristelemina ;).

    VastaaPoista
  7. Kadehdittavaa kekseliäisyyttä, jälleen kerran! Nuo mämmiukkelit on ihan syötävän suloisia :)

    VastaaPoista
  8. Virpi: Tytsymmekin tosissaan tykkäsi niistä.

    Nelle: Veikeä on aika hyvä sana, vaikka näillä haettiin ihan Fabergea ;)

    VastaaPoista
  9. jaha, joku heiluu miehensä tunnuksilla. tiedätte ehkä kuka :)

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin