maanantai 13. kesäkuuta 2011

Villisian ribsit ja ilmakuivattu sydän

Jukan isälle Savonlinnan liepeille ajaessa  ohitamme aina villisikatilan aivan vierestä Rantasalmen Hilttulan kylässä. Puhetta poikkeamisesta on ollut monesti, mutta teon tasolle emme hommaa tuntuneet saavan. Viime reissulla reipastuimme ja paikansimme osoitteen suurinpiirtein. Katsoimme myöhemmin tietoja netistä. Tila paljastui Riistatarha Koivikkonotkoksi, jonka selkeillä nettisivuilla oli tietoa karvaisista mölliköistä yleensäkin, tarhauksesta Koivikkonotkossa ja tuote sekä hintatietoja. Soitimme hiukan etukäteen tilalle ja poikkesimme kotiinpaluumatkalla paikanpäälle.
Tilalla jutustelimme mukavan isäntäparin Sirkun ja Mika Luosujärven kanssa.  He kertoivat nauruahelähdyttäviä tarinoita, esimerkiksi siitä kuinka yllätysaikaisin poikinutta emakkoa on juostu karkuun pitkin aitausta. Saimme ihastella pikkuisia villisikapossuja joita emakot valppaina puolustivat ryteikkömäisillä asuinalueillaan.

Päädyimme ostamaan pakkasesta villisian ribsejä ja kasleria. Kun kehuimme miten hyvä on että sisäelimiäkin on ostettavissa, saimme maistiaisiksi vielä kuivattua villisiansydäntä. Pala oli suolainen kuin mikä, mutta mielenkiintoinen kokemus.
pala kuivattua villisiansydäntä riiputusnaruineen

Koivikkonotkon isäntäpari kehui villisian lihan olevan niin maukasta, ettei se paljon apuja kaipaa. Maisteltuamme muutamin vaihtoehdoin - niin rubilla, maustekastikkeella kuin tässä reseptoituna pippurin ja suolan voimin- olemme samaa mieltä. Ystävien tullessa syömään meille tuossa yhtenä ihanan helteisenä sunnuntaina päätimme pistää tulille mukavat ribsipalat.

Aiemmin kokkaamamme, aloituskuvassa näkyvät, paksumman lihakerroksen omaavat palat onnistuivat tosi hienosti näin. Nuo ohuemmat, alla olevassa kuvassa pinoonpannut pääsivät kuivumaan turhan paljon, mutta syötyä tuli nekin, sen voin taata.
VILLISIKARIBSIT

Lado villisikaribsit uunipellille ja paahda 100 asteen lämmössä reilu noin tunti. Tämän esikypsennyksen voit tehdä jo ajoissa ennen grillikypsennystä.
Laita luiset lihat grilliin ja grillaa vielä molemmin puolin noin 4 minuuttia per puoli.
Mausta lautasella rouhimalla mustapippuria myllystä ja ripsimällä päälle sormisuolaa.
Me nautimme villisikaribsimme Ahvenanmaalla pannun hitaan oluen Stallhagenin Delikatin voimin. Tykkäsimme kaikki tuosta vieraidemme tuomasta oluesta.

2 kommenttia:

  1. Ja mitä herkkuja taas! Aion kokeilla tuta teidän uunribsityyliä kunhan kerkiän, vaikka aiitä tavallisesta possusta, näyttävät niin ihanan tahmaisilta.

    VastaaPoista
  2. Joissakin ohjeissa ribsit viipyvät uunissa paaaljon pitempään, 2 ½ tuntiakin. Me pelkäämme että ne kuivuisivat tuolla tyylillä, ainakin luisimmat palat.

    Tavallisiin sikapaloihin on ihan must joku rubbi ja maustekastike, mutta sen sinä varmaan tiesitkin :). Noissa villisioissa on niin hieno maku itsessään, ettei sitä halunnut sekoittaa kastikkeilla. Mustaherukkasinappi kävi kylkeen kyllä mainiosti!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin