tiistai 30. elokuuta 2011

Kukkoa viinissä huippuherkullisesti

Tämä ruoka aloitettiin aamusella talsimalla metsään ja löytämällä sieltä juuri sopiva satsi herkkutatteja.
Myös näin kauniita.
Olemme tehneet kukkoa viinissä aiemminkin, mutta silloin saimme siihen mukaan kitkerää makua. Ehkä vika oli viinissä, ehkä liottamattomissa sienissä. Tiedä tuota, mutta tänä sunnuntaina saimme ruuan onnistumaan hurjasti paljon paremmin. Sienet olivat juuri poimittuja, lintu ehtaa Viskilän kukonpoikaa ja punaviini täyteläistä sellaista suositellulta alueelta Ranskasta kun ykkösvaihtoehto Burgundia ei Nummelasta löytynyt. Pata viipyi nyt uunissa kauemmin ja reseptikin oli eri. Tällä kertaa myös marinoimme kukkoa viinissä, yrteissä, sipuleissa ja porkkanassa ennen paistamista pari tuntia. Seuraavalla kerralla kokeilemme mitä tekee vuorokauden marinointi. Hurjan paljon paremmaksi silti tuskin voi mennä.
Pataan päätynyttä viiniä juotiin myös laseista ruuan keralla.

KUKKOA VIINISSÄ
- COQ AU VIN
noin kuudelle

1,3 kg kukonpoikaa paloiteltuna
½ pullo täyteläistä Burgundin tai Côtes du Rhônen punaviiniä
n. 10 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä, murskattuna
2 porkkanaa, kuorittuna ja pilkottuna
jauhoja leivitykseen
öljyä
(suolatonta) voita
yhteensidottu kimppu yrttejä: 5 oksaa timjamia ja 1 laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria
6 pekoniviipaletta kuutioina
250g sieniä, meillä herkkutatteja
ruukku lehtipersiljaa

Leikkaa kukko haluamankokoisiin paloihin ja laita astiaan. Kaada puoli pulloa viiniä päälle. Lisää salottisipulit, porkkanapalat ja yrtit. Peitä ja laita jääkaappiin. Anna marinoitua muutamasta tunnista vuorokauteen.

Ota kukko ja vihannekset pois viinistä ja kuivaa ne. Laita viini sivuun myöhempää käyttöä varten.

Pyörittele kukkopalat jauhossa. Ruskista kukkopalat voi-öljyseoksessa pannulla. Laita palat kattilaan tai pataan. Käytä kukkojen paistoon käytettyä paistinpannua ja paistele valkosipulia sekä vihanneksia pari minuuttia. Laita myös nämä pataan. Kaada päälle marinoinnissakin käytetty viini. Mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta.

Peitä pata kannella. Keitä liedellä miedolla lämmöllä 2 tuntia. Me lykkäsimme oman patamme 185 asteiseen uuniin tunniksi, jonka jälkeen Jukka laski lämpöä 135 asteeseen ja antoi padan viipyä uunissa vielä tunnin.

Ruskista pekoni- ja sienipalat pannulla. Lisää tämä valmiiseen kukkopataan. Ropsauta päälle vielä silputtu lehtipersilja ja kanna pata pöytään.

14 kommenttia:

  1. No täytenee kokeilla...vaan yhden asian haluisn kans tietää kun teidän kameralla saa niin upeita kuvia niin mikä se on? Jos vaikka meidän tytärtä ilahduttais?
    Anne Skånesta

    VastaaPoista
  2. Hei Anne, meidän kamerarunko on Canon EOS 500D. Linssinä Canon EF-S 17-55mm f/2.8 IS USM. Kuva ei ole kuitenkaan koskaan valmis suoraan kamerasta, vaan kuvankäsittely vaikuttaa todella paljon lopputulokseen, oli kamera ja linssi mikä tahansa. Tallennusmuotona meillä on JPEG. Moni kuvaa RAW-muodossa eli raakadatana. RAW tallennetua kuvaa voi muokata vielä enemmän, mutta meille on JPEG riittänyt varsin hyvin. Näin meillä, T:Jukka

    VastaaPoista
  3. Ihana kun innostutte ja innostatte muita myös kokkaamaan tälläisiä perinteisempiäkin reseptejä. Tulee joskus itte sivuutettua ruokaa suunniteltaessa näma (siis JOSKUS) tyyliin tämä on jo niin nähty.
    Mutta eihän se niin ole. Turha kai roomaa on uudestaan keksiä vai kuinka se sanonta nyt meni. (Ei tainnu olla kyllä rooma...?)
    Sitäpaitsi herkkutatit suaraan metsästä nostaa tämän kyllä aivan omaan kastiinsa, herkkua!

    VastaaPoista
  4. Nanna: Meille monet perinnereseptit ovat kovasti uusia, tätä kukkopataakaan ei ole monesti tehty.
    Herkkutatit suoraan metsästä ovat kyllä rikkautta - sinne lähdemme taas, maha pinkarallaan vaaleaorakaslettuja.

    VastaaPoista
  5. Tuo on muuten hyvä viini! Siitä kehuttiin Hesarissakin muutama vuosi sitten. Ja upean sienen ootte löytäneet :)

    VastaaPoista
  6. L f d v: Oli kyllä ihan hyvä. Multa nyt ei irtoa mitään tarkempaa analyysia, kun keskityin niin täysillä kukon maisteluun :).

    VastaaPoista
  7. Ovatpa tosiaan kauniita tatteja. Meidän viime viikonloppuna saalistamamme olivat harmillisen matoisia, ihan pienetkin. :(

    VastaaPoista
  8. Ketturouva: Me kävimme taas eilen metsässä ja saman huomasin minäkin. Ihan pikkaraisetkin olivat matoisia. Muutama hyvä tatti silti löydettiin. Jukka bongasi aika kasan orakkaita ja kanttarelleja.

    VastaaPoista
  9. Kiva resepti, onnistui oikein hyvin vaikka tätä en ollut aikaisemmin tehnytkään. Marinoin broileriani yön yli ja hyvää oli :).

    VastaaPoista
  10. Ompas mukava kuulla Antti. Aika hyvää pakkaspäivien ruokaa nämä padat.

    VastaaPoista
  11. Kokeilin tätä eilen perhepäivälliselle velipojan toivomuksesta. Onnistui hyvin ja oli todella herkullista! Yllätyin, että tämähän oli helppoa! Kiitos hyvästä ohjeesta. Vähän innostuin tällaisista klassikoista.

    VastaaPoista
  12. Ompas hienoa kuulla, kiitos! Oikein mukavaa keväänjatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  13. Reseptiä ei kannata kokeilla gluteenittomilla jauhoilla. Pilalle meni :(

    VastaaPoista
  14. Voi harmi että meni Pia, mutta kiva kun kerrot muillekin tiedoksi. Mikä siinä sitten meni niin erilailla?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin