lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kirsikkaa possussa ja salaatissa

Viimeisin Glorian ruoka & viini 4/2012 oli hyvin inspiroiva, kuten oli muuten myös Mondon ruoka &  matkakin 1/2012. Aina kannen houkutukset eivät täytä lupauksia sisäsivuilla, mutta nyt kyllä niin kävi molempien kohdalla. 

Ensimmäisenä kokeiluun Gloriasta lähti kirsikkamarinoitu liha. Lehdessä homma toteutettiin Suvi Rüsterin ohjeistamana naudan entterillä. Me laitoimme kirsikoiden kanssa liemeen luomupossun kasleria, mutta punainen liha olisi toiminut varmaan paremmin. Joskaan ei tuo possukaan huonoa ollut. 

Kirsikoita riitti myös salaattiin, johon pohjan loivat maksaruoho, vuonankaali, ilmasipuli ja muut oman kasvimaan rehut. 
KIRSIKKAMARINOITU LIHA
neljälle

500 g lihaa pihveiksi leikattuna

2,5 dl kirsikoita
reilu 1 dl kirsikkaolutta

¼ dl soijakastiketta
1 rkl siirappia
1½ oksaa rosmariinia

suolaa 
mustapippuria

Pese ja halkaise kirsikat. Poista kivet ja kannat. 
Laita kattilaan kirsikat, olut, soija ja siirappi. Kiehauta liemi ja keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää rosmariinioksat ja jäähdytä. 
Laita lihat pienehköön astiaan ja kaada marinadi päälle. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Ota pihvit huoneenlämpöön noin tunti ennen grillaamista. Grillaa pihvit molemmin puolin kuumalla lämmöllä ja ripsi päälle suolaa sekä mustapippuria. 

Lehdessä vinkataan, että jos käytät kotimaisia hapankirsikoita, siirapin määrää on syytä lisätä puolitoistakertaiseksi. 

Grilliin päätyi pihvien seuraksi myös kesäkurpitsaa, hunajanauriita ja tyttäremme herkkua maissia. 
Kesä 
Jälkiruuaksi meillä nautittiin vielä aurinkoisella terassilla grillattua leipää raparperihillolla, fudgemuhjulla, kirsikoilla ja vaniljajäätelöllä. Mikä jottei kirsikkaisen aterian olisi voinut päättää myös moneen ruokavalioon sopiva kirsikkakakkukin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin