sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pizzaaaah!

Varasimme isänpäiväviikonlopun kokonaisuudessaan perheelle ja vain perheelle. Tämä on harvinaista meidän poppoolle, sillä usein tulee treffailtua kavereita, sukulaisia tai ystäviä, suhattua sinne sun tänne. Se on hurjan kivaa sekin, mutta toisinaan on kiva viettää leppoisaa aikaa ihan vain neljästään. 


Lauantaina päätimme suunnata Espoon kauppakeskus Selloon elokuviin. Samalla teimme viimeiset ruokaostokset isänpäiväillalliselle, shopautimme Alkosta ruokaviinin ja kävimme syömässä. Paketti oli muuten mukavan kompakti, mutta Sellon parkkihalli lähenteli minun käsitystäni hermojen menettämisestä tai vähintään niiden pinkarallaan kiristämisestä. Vapaita paikkoja 26, ilmoitti taulu parkkihalliin sukeltaessa ja meno tööttäilyineen, peruutteluineen ja ees taas ajoineen oli sen mukaista. Huh! Onneksi Jukka on taitava ja viilipytty ajaja, minä olisin kurvannut jo takaisin kotiin. 
Äkkiäkös ne hermoilut silti unohtuivat. Helinän ja kumppaneiden seikkailujen jälkeen suuntasimme pizzalle Sellon yläkerroksen Classic pizzaan. Aikaa syömiseen oli vain tunti ennen kuin koko kauppakeskus sulkeutuisi, mutta se riitti meille hyvin. 

Lapset löysivät listalta nopeasti sen iänikuisen ananas-kinkkupizzan ja me aikuisetkin hoksasimme pian jotain kiinnostavaa. Julkkiskokit Tomi Björk, Jouni Törmänen ja Jyrki Sukula ovat kehitelleet paikalle omat pizzansa. Pizzoissa näkyy selkeästi miesten oma tyyli. 

Jukka valitsi sopivan mausteisen "Phangan Lover":n, jossa oli mm. jokiravun pyrstöjä ja chilimajoneesia. Itse otin kahden tähden Törmäsen kasvispizzan, jossa oli  mm. punajuuriraastetta, auringonkukansiemeniä, rucolaa ja hunajaa. Molemmissa oli aivan ihania makuja ja tekstuureja, joita aiomme toisintaa kotonakin. 

Mietin jo syödessä että punajuurikiekot olisivat kyllä esteettisesti kauniimpia kuin raaste. Avaruusasema-blogin voittoisa punajuuripizza on hyvä esimerkki kauniista pizzasta ja hyvin herkulliselta vaikuttaa sekin - palsternakka, persiljapesto ja punajuuri sekä useampi juusto yhdessä ei voi olla huono! Törmästä ja Avaruusasemaa yhdistellen syntyisi varmaan yltiöhyvä ja kaunis pizza!
Ihanaa kun pizzeriassa saa viiniä ruokajuomaksi!
Lasten puolitettu pizza hävisi pikkumasuihin viimeistä murua myöten. 

Todella hyvä pizzapaikka mukavalla palvelulla. Suosittelemme koko perhe!

6 kommenttia:

  1. Käytiin Hannan kanssa testaamassa Classic Pizzan Stockan toimipiste. Oli ihan jees. Meitä huvitti se, että lettu, johon saa valita itse täytteet, on nimeltään Idiootto :-D

    VastaaPoista
  2. Ja poropizza näyttää olevan Rudolfina :).

    Minusta Classic pizzalla on kivan erilaisia täytteitä ja yhdistelmiä. Esimerkiksi tuossa poropizzassa juurikin on myös vuohenjuustoa ja puolukkaa.

    VastaaPoista
  3. Nämä samat pizzat lötyy muuten KylpyläKatinkullan pitseriasta. Hyvää, ellei tosi hyvää, oli sielläkin. Vaikka Hilja vetikin siellä niin kauhiat kilarit, että posituin seurueesta, otin pitsan kainaloon, lähdin työntelemään vaunuja kmajapaikkaan, ja söin pitsan siinä matkalla.... kävellessäni...

    VastaaPoista
  4. Ääää, mä tiedän noi keikat. Ja sen ketutuksen määrän. Onneksi oli (tällä kertaa) helposti mukaankaapattavaa ruokaa.

    Tuolla pakattiin jollekin perheelle mukaan pizzat joista yksi oli tuo samainen kuin mulla. Musta oli tosi huomaavaista laittaa rucolat erilliseen lootaan ja lirutella siihen hunajat päälle. Kuuman pitsan päällä ne olis lässääntynyt varmasti ennen syömistä.

    VastaaPoista
  5. Ah ja nam! Kyllähän se niin on, että hyvää pizzaa parempaa ruokaa ei ole!

    Classicia en ole kokeillut. Sen verran pinttynyt tapoihini oon, että tottumuksesta ja hyväksi havaittuna, kerta toisensa jälkeen suuntaan Kalevankadun Puttesiin. Sekin on vallan mainio mesta!

    Mutta tämä postaus sai minut nyt kyllä innostumaan uuden kokeilemisesta. Ensi kerralla, kun Stockalle suuntaan, niin pistäydyn Classicissa. Se on varma.

    VastaaPoista
  6. Sofia: Me tykättiin kyllä myös Puttesta, kun käytiin siellä perheen kanssa.

    Minä saan kotona niin hyvää pizzaa Jukan tekemänä, joten sen euhteen olen aika kranttu ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin