lauantai 6. huhtikuuta 2013

Punaista valurautaa

Olimme melkein koko pääsiäisvapaat lastemme mamman luona. Herkuttelimme mamman erikoisilla vatsat täyteen. Lapset kiittelivät nakkikastikkeen makua ja hotkivat isot annokset pehmeitä lihapullia spagetin kanssa. Yhtenä päivänä me kietaisimme Jukan kanssa kokkiessut yllemme ja teimme kolmen ruokalajin setin. No, jälkiruokaa emme tehneet vaan kuorimme

Pääsiäisen suurin saavutus oli yhden lammasruokainhoajan käännytys karitsanpaistillamme. Paistiin ei ole kummemmin ohjeistusta. Padan pohjalle viipaloimme sipulia, porkkanaa ja valkosipulia. Paistin pintaan hierottiin suolaa ja mustapippuria. Sitten liha laskettiin kasvisten ylle. Päälle ja sisuksiin laitettiin rosmariininoksia. Pataan vielä pari desiä  vettä. Pieni paisti viipyi kansineen 150:ssa asteessa kunnes sisälämpö oli 59 astetta. Sen jälkeen paistoimme vielä pinnat kauniiksi kuumalla valurautapannulla ja laitoimme lihan folioon vetäytymään. Padan pohjalle kertyneestä nesteestä keitettiin kastike. Kasvikset menivät vielä uuniin ilman kantta pehmenemään. 
Patana kokkailussamme toimi Pyrex:n tymäkkä valurautapata. Olemme pitkään miettineet ison padan hankkimista ja nyt kun sellaista tarjottiin Pyrex:n toimesta käyttöön, tokihan me padan otimme vastaan. Halusin ehdottomasti punaisen kaunokaisen (vaikka mustaakin oli tarjolla) ja suurimman mahdollisen. Nyt kelpaa haudutella suuriakin settejä, sillä 33 cm leveään pataan mahtuu paaaaaljon ruokaa. Samanmoisen padan ovat saaneet myös esimerkiksi Pastanjauhajat, jotka ovat turisseet monenmoista Pyrexin tiimoilta.

Täältä löytyy blogimme pataruokia feijoadahkosta kyytönhäntähaudutteluun ja kukkoon. 

4 kommenttia:

  1. Just ostin samasen padan paikallisesta Tescosta täällä Skotlannissa! Sen sai halvalla semmosilla tesco pisteillä ja olen kanssa kauan haaveillut suuresta padasta :-) Toi on kovin kätevä kun sitä voi käyttää jopa induktioliedellä! Mimmoset fiiliksetteille jäi padasta? Ite oon vääntänyt nyt kaikki sopatkin siinä :-D Tykkään.

    VastaaPoista
  2. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä, nyt pari kertaa käytetty. Jossain padan esitteessä olikin, että siihen voi tehdä keitot ja laatikot. En ole ennen tullut ajatelleeksikaan, mutta totta - esimerkiksi matalampaan vuokaan tekisi kätsysti makaronilaatikon.

    Tuumasin että hyvä pata ja hyvä paistinpannu olisi ihan ässä lahja kotoaan poismuuttavalle. Siinä on jo aika paljon kokkailuvälinettä. Sitä paitsi kunnon pata ja pannu ovat yleensä melko arvokkaita hankintoja, eikä välttämättä nuoren eka ajatus ostaa.

    VastaaPoista
  3. ja vanhat valurautapannut ovat kivoja perintökalleuksia, meillä sama pata jo neljännessä polvessa, sama pata jonka äitini 1980-luvulla olisi jo heittänyt pois mutta jonka itse salaa häneltä pelastin roskiksesta. ja tosiaan, monikäyttöinen on pata kuten jo totesittekin, paistinpannu jossa voit hauduttaa ja vielä uunivuoka samassa.:)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, perintöpata! Siinä on fiilistä kerrakseen kun sellaisella kokkailee!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin