sunnuntai 10. elokuuta 2014

Punajuuricarpaccio fetalla ruusuisesti, vahingossa

Tästähän tuli kivan näköinen, totesimme yhteen ääneen kun olimme saaneet koottua ensimmäisen koe-erän punajuurialkupalaa taannoisiin häihin. Suuhun haarukoiminen paljasti makujenkin olevan oikein kohdillaan. Uuden sadon punajuuret olivat pienuudessaan ihanan maukkaita. Cashewpähkinät ryhdistivät hyvin suutuntuman. Olimme hurjan tyytyväisiä lopputulokseen! 

Kävipä sitten niin, että lisäsin koristemielessä kurtturuusun terälehtiä punajuurisuuden sekaan. Saimme näin häiden alkupalakattauksesta yhtenäisen. Tuumasin terälehtien sydänmuodon sopivan myös hyvin kun juhlistetaan rakkautta. Vahingossa (tunnustettakoon se nyt), ruusujen maku kävikin loistavasti yhteen alkupalan makujen kanssa. Vahingosta viisastuu, tuumaa vanha kansakin. 
Fetana käytimme Arla Apetinan kreikkalaista fetaa. Kokeilimme testivaiheessa muitakin fetoja, mutta päädyimme yksimielisesti tähän fetaan. Apetinan Kreikassa valmistettu feta on pakattu kokonaisena viipaleena, jolloin siitä sai murusteltua kauniita lohkeilevia palasia. Feta oli myös runsassuolaisuudessaan oikein passeli tähän tarkoitukseen. 
PUNAJUURICARPACCIO FETALLA

punajuuria
Arla Apetina kreikkalainen feta
cashewpähkinöitä
kurtturuusun terälehtiä
suolaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kypsiksi. Kuori ne ja viipaloi mandoliinilla ohuen ohuiksi kiekoiksi. Asettele tarjoilulautaselle ohuelti. Rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä feta on myös suolainen.
Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Rouhi niitä veitsellä hieman pienemmiksi.
Murusta feta punajuurien päälle enintään puoli tuntia ennen tarjoamista. Feta nimittäin värjäytyy helposti punajuuresta vaaleanpunaiseksi. Ripsi päälle pähkinät ja kurtturuusun terälehdet. 

Nauti alkupalana tai ruuan lisukkeena.

***

YHTEISTYÖSSÄ ARLA

2 kommenttia:

  1. Punajuuricarpaccio on vakkariherkku meidän perheen joulupöydässä, mutta ruusun terälehdet mausteena ihan uusi juttu. Kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
  2. Mitä muuta teillä Jaana punajuuricarpaccioon tulee kuin itse punajuurta?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin