lauantai 6. joulukuuta 2014

Plantui - kasvattamisen riemua

 
Alkusyksystä meille muutti Plantui. Se on yrttikasvattamo, jossa ei multaa ole lainkaan. Lisäravinnoitettu vesi ja Plantuin omat lamput huolehtivat yrttien kasvusta. Helppoa kuin mikä! Plantuin voisi sijoittaa vaikka ikkunattomaan huoneeseen ja se tuottaa satoa. Tätä aparaattia tosin ei tarvitse piilottaa, sillä ainakin meidän silmäämme se on kaunis. Musta ja punainenkin versio löytyy, jos omaan keittiöön tämä valkoinen ei ole paras. Plantui on myös hiljainen. Erilaisia yrttejä Plantuihin mahtuu kuusi kerrallaan. 

Olemme ehtineet kasvattaa yhden setin jo kokonaan ja nyt on tämä toinen menoillaan. Suurin osa kasveista on lähtenyt hienosti kasvuun. Muutamat siemenet ovat ökkötelleet vastaan kasvamishaluissa, mutta sellaistahan se elävien asioiden kanssa on.Vaihtelevuus tekee tästä hommasta myös mielenkiintoista. 
Plantuissa yrtit kasvatetaan alusta asti itse. Siemenet on upotettu kapseleihin, jotka sujautetaan niille tarkoitettuihin kuppeihin. Plantuin kulhoon lorotetaan vettä ja ravinteita. Sitten laitetaan kansi päälle ja töpseli seinään. Idätysvalo alkaa loistaa vaaleanpunaista valoaan ja kasvu saa alkaa. Plantuin pumppu pumppaa hetken ravinteikasta vettä kasvualustalle, josta se vähitellen valuu alas. Näin kasvit saavat tarpeeksi, mutteivät liikaa vettä. Ensimmäiset kasvit puskevat itujaan pinnalle jo muutaman päivän kuluttua. Kasvien kasvaessa korkeammiksi keskitankoon lisätään ensin yksi ja sitten toinen pala. Samalla valo muuttuu itsestään idätysvalosta kasvatusvaloon.
Plantuin valikoimiin kuuluu meille hyvin eksottisiakin yrttejä, kuten esimerkiksi mizuna ja komatsuna. Sushin ystäviä ilahduttaa shison löytyminen valikoimista. Plantuilla voi kasvattaa myös syötäviä kukkia, sillä erilaisia orvokkejakin löytyy. Siemenet tulevat pakkauksessa, jossa on kolme kapselia siemeniä ja yhdessä lokosessa kasvuun välttämätöntä ravinnetta. Plantuin nettisivuilta löytyy vinkkejä joka kasvin kasvatukseen ja käyttöön. 
Plantuin kasvattamisvalmiiksi saattaminen on idioottihelppoa, sillä minäkin sen tekniikkataitamattomana osasin. Hankalin homma lie kannen kohdilleen osuttaminen, eikä sekään ole vaikeaa. 
Plantuin ehdottomia hyviä puoli on myös sen kotimaisuus. Kaikki suunnittelu- ja valmistelutyötä myöden on tehty Suomessa. Plantuin suunnittelija Janne Loiske kertoo suunnitelleensa paitsi itse kasvatusalustan, myös pakkaukset. Yrttien kasvun ammattiapuna on toiminut emeritusprofessori Risto Tahvonen. Vain siemenet tulevat tällä hetkellä Hollannista. 
Taloudellista etua Plantuista tuskin tulee saamaan, jos verrataan vaikka yrttien ostamiseen kaupasta. Plantui maksaa noin 200 euroa ja kolmen kapselin siemen- ja lisäravinnepaketti kuuden euron paikkeilla. Fiilis on kuitenkin tämän kasvatusmuodon puolella. Voi sitä riemua kun ensimmäinen verso pukkasi lehtiään meidän nähtäväksi. On hauska seurata miten kasvit kasvavat. Yrtit pysyvät myös hyvin elossa Plantuissa ja niistä voi vähitellen nipsiä makua aamupalaleivälle, salaatin sekaan tai koristeeksi annoksiin. 

Keväällä aion kokeilla yrttien esikasvatusta Plantuissa ja siirtämistä sitten kasvihuoneeseen. Tuolloin kyllä täytyy huolehtia hyvin kastelusta, sillä yrtit ovat Plantuissa asuessaan tottuneet saamaan ravinteensa ylihelposti veden mukana. 
Vastoinkäymisinä pitää mainita pumpun pettäminen ensimmäisessä Plantuissamme. Yhtenä päivänä pumppu ei vaan enää pumpannut. Palautteemme otettiin vastaan riemulla. "Kiitos paljon! Tämä on arvokasta tietoa meille!" Uuden osan saimme parin päivän sisällä. Nyt kaikki on toiminut taas hyvin. 
Yrttien kasvuaika siemenestä sadonkorjuuseen on luonnollisesti pitkä, kasvista riippuen neljästä viikosta ylöspäin. Kun sato on natusteltu, uuden saamiseen kestää useita viikkoja. Ellei sitten hanki kahta kasvattamoa ja limitä kasvatusta. 
Kaikenkaikkiaan meillä on ollut Plantuista paljon iloa! Meillä ei ole mitään viherkasveja kotona, joten kasvun ihmeen näyttäminen lapsillekin on ollut ihan tervetullutta.
Ja tiedättekö mitä vielä? Instassa Plantui-kuvani nähtyään serkkuni soitti minulle kysellen yrttikasvattamon toimivuutta. Puhelu oli todella harvinaislaatuinen ja erittäin mukava. Siinä tuli sitten turistua paljon muutakin elävästä elämästä.

Plantui olisi aivan loistava antaa porukalla vaikkapa tuparilahjaksi. Täältä sopii katsoa itselle helpoin ostospaikka. 

***
Yhteistyössä Plantui

4 kommenttia:

  1. Moi,
    tosi kiinnostava juttu, kiitos!
    Toimiiko tuo niin että kaikki kuusi kapselia pitää aloittaa samaan aikaan vai pystyykö sillä limittämään vaikka 2+2+2?

    VastaaPoista
  2. Ano: Me mietimme samaa ennen kasvatusta, mutta kyllä kasvit pitää laittaa samaan aikaan. Se idätysvalo on erilainen kuin kasvatusvalo. Kokeilin laittaa yhden kapselin kasvatusvalon aikana itämään, mutta se ei ainakaan lähtenyt. Syy voi toki olla muussakin.

    VastaaPoista
  3. Hei! Upouutena Plantuin omistajna minua kiinnostaisi tietää, mistä huomasitte, että vesipumppu ei toimi? Tässä viikonlopun Plantuitani seuranneena olen todennut, että se ei pidä mitään ääntä. Alussa piti hetken. Alkaa epäilyttää, tapahtuuko tuola mitään, siis pumppaako pumppu. Ihana keksintö vaikka lyhyen aikaa vasta on ollutkin perheessä tämä uusi jäsen! :)

    VastaaPoista
  4. Ekaksi kiinnitettiin huomiota nuupahtaneisiin kasveihin ja sitten siihen ettei mitään ääntä koskaan kuulunut. Ensiapuna valutettiin itse ravinteikasta vettä kasveille kunnes saatiin varaosa. Kannattaa olla yhteydessä Plantuihin!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin