perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vietnamilaisittain maustettu parsa-perunasalaatti


Lännen Median lehdissä oli juttua meistä ja parsaideoistamme männätorstaina. Siinä oli lyhyt juttu meistä ja vinkkejä parsakaudelle. Osa vinkeistä oli tuttuja blogista, mutta vietnamilaisehko oli uusi. Koska Lännen Median jutut ovat maksun takana, tästä pesee ohjeet kaikkeen. Sikäli kuin ohjeita on. 

VIETNAMILAISITTAIN MAUSTETTU PARSA-PERUNASALAATTI
neljälle lisukkeena

3 (uutta) perunaa
8 parsaa
4 retiisiä
½ punasipuli
korianteria

liemi
2 cm chiliä
1 rkl ruokosokeria
1 valkosipulinkynsi
2 rkl kalakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua

Höyrytä tai keitä perunat kypsiksi.  Poista parsoista tyven puumainen osa. Kuori tarvittaessa. Höyrytä, keitä tai grillaa parsat napakan kypsiksi, vain muutaman minuutin. Kuori kypsät, vielä lämpimät perunat ja paloittele suupaloiksi.  Paloittele myös parsat suupaloiksi. Lohko retiisit. Paloittele punasipuli puolikkaina renkaina. Riivi korianterista lehtiä. Yhdistä liemen aineet sekoittamalla keskenään. Sekoita kaikki keskenään kulhossa. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

vinkki: Lämpimät perunat imevät itseensä paremmin makuja liemestä kuin jo jäähtyneet, siksi maustamme perunasalaattimme (aina)lämpimänä. 
Vinkit jutussa oli yhdistää tämän kuvan tapaan kylmäsavulohta, mätiä ja sitruunaista majoneesia parsasuirojen kanssa.

Myös paistetun parsan yhdistäminen pistaasipähkinöiden kanssa toimii todella hienosti.
 Parsapiirakan ohje löytyy jo vanhastaan täältä.
  
Nyt vain kokeiltiin uusia "leivos"- ja parsanpilkontamuotoja. 


4 kommenttia:

  1. Herkullinen salaatti,heti tekee mieli!

    VastaaPoista
  2. Oli niin ihana istua aamiaspöydässä teidän ja parsaherkkujenne kanssa!

    VastaaPoista
  3. Täällähän kokattu vaikka mitä kiinnostavaa (olin tässä välillä vähän katveessa). Tämän salaatin taidankin yhdistää viikonlopun vieraille tarjottavaan Vietnam-menuun!

    VastaaPoista
  4. Jael: Niin mullakin tekee taas :).

    Nanna: Ompas kiva että ilahduit!

    Merja: Sopii kyllä hyvin kun on sesonkista ja vietnamilaista. Vielä parempi olisi uusilla potuilla. Joskus peruna taitaa olla aika epävietnamilaista, mutta mausteet :). Kiva että olet taas katveesta pois!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin