keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Poronkäristys

 
Tämänkaltaista poronkäristysreseptiä on hiukan vaarallista laittaa esille. Hyvin perinteikästä ohjetta on menty sohimaan suurustamisella ja puolukkahillonkin sekaan on sotkettu omenaa. Mutta minkäs teet - näin se maistuu meille ihan kaikkein parhaimmalta! Kastikkeenkin saa haarukoitua ihan loppuun asti suuhun kun se on vähän paksumpaa. 

Reseptissä on toinenkin vaaranpaikka, lihaliemi. Tuumasimme että ruoan luonne muuttuu, jos tähän reseptiin käytetäänkin jotain lihaliemikuutioratkaisuja tai peräti vettä.  Meillä liemet keitellään aina itse luisista lihanpaloista. Ne tuovat upeaa syvyyttä kastikkeisiin, keittoihin, risottoihin, paellaan ja mihin ikinä niitä ymmärtääkään lisätä. Suosittelemme siis aina (aterioiden päätteeksi) keittelemään luupaloista tai kalojen perkeistä liemiä!
PORONKÄRISTYS
neljälle

1 pss poronkäristyslihaa (n. 300 g)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl tuhtia lihalientä (meillä lammaslientä)
mustapippuria
suolaa maun mukaan
vettä
voita
2 tl maissitärkkelystä tarvittaessa

Sulata poronkäristyslihaa huoneenlämmössä noin tunti tai jääkapissa 2-3 tuntia niin, että lihaviipaleet voi irrotella toisistaan, mutta ne ovat vielä kohmeisia. Silppua sipulit valmiiksi. 
Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä reilu nokare voita. Lisää kohmeiset lihaviipaleet vähitellen ruskistumaan pannuun. Laita tällä välin lihaliemi lämpiämään kattilaan. Kun lihat ovat ruskistuneet, siirrä ne kattilaan lihaliemeen. Lisää paistinpannuun voita ja karamellisoi sipuleita voissa muutama minuutti. Kaada pehmenneet ja karamellisoituneet sipulit kattilaan lihojen ja lihaliemen joukkoon. Lisää desi tai pari vettä, riippuen kuinka paljon haluat kastiketta. Hauduta käristystä kannen alla n. 1,5 tuntia. Pikaversiossa puolikin tuntia riittää. 
Itse haluan hiukan suurustaa käristystä, vaikka vanhan liiton mukaan käristys kuuluu olla kaiketi juokseva ja vetinen. Sekoita pari teelusikallista maissitärkkelystä puoleen desiin kylmää vettä. Kaada seos kiehuvaan käristykseen ja sekoita jatkuvasti. Keitä muutama minuutti jotta seos suurustuu. Jos haluat vielä sakeamman kastikkeen niin toista edellinen vaihe. 
Tarkista lopussa maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Tarjoile perunasoseen ja puolukkaomenahillon kanssa.

7 kommenttia:

  1. Noin lappilaisena piti heti tarttua. Älä huoli, on ihan hyvä, että porosta ylipäätään tehdään ruokaa, muutakin, kuin perinteistä käristystä, ja ei, ei minulla ole poroja.

    Meillä on se käsitys, että poronlihan maku onn hyvin hieno,
    eikö tuo voimakas lampaanlihaliemi ja valkosipuli peitä lihan makua.

    Sinänsä suosin kyllä jäistä paistia poronkäristyksen teossa, nuo valmiiksi pakatut käristyslihat ovat usein jotain muuta, vaikka hyviä ovatkin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Kiitos armollisen kauniista kommentistasi.

    Itseasiassa minusta poronlihan maku korostui tässä ja kokonaisuus toimi hienosti.

    Meillä ei poron lihalle ole oikein muuta vaihtoehtoa tällä hetkellä kuin markettivailkoimat. Pakkanen on täynnä luomupossun ja karitsan ruhopaloja :). Nk. positiivinen ongelma.

    VastaaPoista
  3. Täällähän vois osallistua tammikuun ruokahaasteeseen.

    VastaaPoista
  4. Täällähän vois osallistua tammikuun ruokahaasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Minä mukamas kommentoin tähän aiemmin, toivottavasti en kirjoittanut mitään tuhmaa ja se piti poistaa? :O Tai sitten ei vaan onnistunut.

    VastaaPoista
  6. Veera niin hän voiskin!

    campis: no en kyllä ole poistanut :D. Laitappa uusiksi.

    VastaaPoista
  7. Niin sitä minä vaan, että pohjoisen tyttönä aina ilahdun, kun poroa on lautasella, enkä ole niin nöpönuuka edes käristyksen kanssa. :) Kovin eksoottisesti en ala itse sitä maustamaan, kun juuri se poron oma aromi on se pääasia. Lisukkeissa voi sitten olla laveampi.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin