lauantai 27. helmikuuta 2016

Kampasimpukkaraviolit rapukastikkeessa


Arkena tulee monesti tehtyä nopeita tai tuttuja ruokia. Siksi menoista vapaina viikonloppuina tai lomalla tulee usein kokattua vähän enemmän askartelua vaativia ruokia. 

Jukka äkkäsi tuossa hiihtoloman alla ravioliohjeen, josta mies inspiroitui heti. Lopullinen toteutus oli kuitenkin kovin erilainen ja hurjan herkullinen. Minua nauratti kun keittiöhitaana tunnettu mies huuteli jossain välissä pastataikinan vääntämistä, että taitaa tulla keittiössäolon ennätys tämän ruuan myötä. Pakkohan siinä oli miestä mennä auttamaan että syötäisiin ennen puoltayötä.
Meillä tuorepasta täytettiin pyöreiden raviolityynyjen muotoon täytteenä katkarapuja ja kampasimpukoita. Jukka löysi pakastealtaasta MSC-merkittyjä Pirkka-sarjan kampasimpukoita, mikä oli kovasti iloinen asia. Rapukastikkeen rapuliemi kaivettiin pakkasesta, jonne se oli keitelty syksyisten rapujuhlien jälkeen.
Annos ei näytä ihan kaikkein herkullisimmalta, mutta oli täynnä intensiivisiä makuja olematta liian tuhti. Kastikkeella on tässä todella suuri merkitys. 

KAMPASIMPUKKA-KATKARAPURAVIOLIT RAPUKASTIKKEELLA
noin 25 kpl

Tuorepasta
4 3/4 dl (2 cup) Durum-jauhoa
2 munaa
3 rkl lämmintä vettä
1 rk oliiviöljyä
suolaa

Sekoita aineet kulhossa ja vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, jotta taikina on notkeaa eikä tartu sormiin. Lisää tarvittaessa tilkka vettä ja vaivaa että vesi imeytyy taikinaan. Anna taikinan levätä jääkaapissa 20 minuuttia.
(25 raviolin määrällä pastataikinaa jää hiukan).

Kampasimpukka-katkarapu täyte raviolille
10 kpl (200 g) kampasimpukoita
100 g jättikatkaravun pyrstöjä
suolaa
mustapippuria
vajaa 1 rkl oliiviöljyä

Kuutioi raa'at kampasimpukat ja katkaravut pieneksi silpuksi. Sekoita kulhossa niihin suolaa, pippuria ja hiukan oliiviöljyä. Laita jääkaappiin odottamaan ellet ala heti kokoamaan ravioleja.

Raviolit
Tee pastakoneella mahdollisimman ohutta pastalevyä ravioleja varten. Käytä pyöreää, halkaisijaltaan noin 7-8 cm raviolimuottia tai ihan vaan ohutreunaista lasia tehdäksesi pastasta raviolipohjia. 
Laita reilu 1 rkl täytettä raviolipohjalle. Kostuta ulkoreuna sivelemällä sitä vedellä kostutetulla sormella ja asettele toinen raviolipohja kanneksi. Painele saumat kiinni huolellisesti. 
Keitä ravioleja runsassuolaisessa, hyvin kiehuvassa vedessä 4 minuuttia. Tarjoile raviolit heti. 

Voit myös tehdä raviolit etukäteen valmiiksi. Tällöin laita raviolit keittämisen jälkeen heti kylmään veteen kypsentymisen keskeyttämiseksi. Nosta kylmentyneet raviolit vedestä, kuivaa ja sivele pintaan hiukan oliiviöljyä toisiinsa tarttumisen estämiseksi. Paista ravioleja hetki paistinpannussa (käytä hiukan oliiviöljyä) ennen tarjoilua, jotta raviolit lämpenevät. 

Rapukastike
2 dl rapulientä
2 dl kanalientä
1 dl kuivaa valkoviiniä
3 salottisipulia (tai 1 pieni keltasipuli)
1 iso valkosipulinkynsi
6 aurinkokuivattua tomaattia
3 rkl (tai isoa nokaretta) voi
suolaa
mustapippuria

Silppua sipulit. Silppua aurinkokuivatut tomaatit. Mikäli käytät öljyyn säilöttyjä tomaatteja, kuivaa ne talouspaperilla huolellisesti. Laita kattilaan hiukan oliiviöljyä. Paista hetki sipuleita. Lisää valkoviini ja keitä kunnes neste on lähes täysin haihtunut. Lisää joukkoon rapu- ja kanaliemi, sekä silputut aurinkokuivatut tomaatit. Keittele kastiketta kokoon noin puoli tuntia, hiukan alle puoleen alkuperäisestä määrästä. Siivilöi kastike. Ota siivilöity sipuli-tomaattimuhju talteen ja käytä myöhemmin vaikka leivän päällä täytteenä kuten me. Lisää voi kastikkeeseen jotta kastike hiukan paksuuntuu ja kiillottuu. Lisää suola ja pippuri maun mukaan. Tarjoile kuumana.

6 kommenttia:

  1. Rakastan kampasimpukoita ja kuinka ollakaan, pakastimessani on myös rapuliemi syksyisten rapujuhlien jäljiltä. Kiitos tästä ohjeesta, tulee aivan varmasti käyttöön! Liisi/Happylobster

    VastaaPoista
  2. No sepä kävi sitten tosi somasti!
    Miten sinä Happylobster teet rapuliemen? Me ollaan nyt pari vuotta tehty Juuri nyt-kirjan ohjeella, jossa ensin paahdetaan ravunkuoret uunissa.

    VastaaPoista
  3. Tässä on mun versio.Siinäkin kuoret paahdetaan uunissa. Melkoinen työ ja pari desiä lientä, mutta se maistui kyllä taivaalliselta.....
    http://thehappylobster.blogspot.fi/2015/09/rapuliemi-pitkan-kaavan-mukaan.html

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoinen rapuliemi. Kiitos Happylobster!

    VastaaPoista
  5. Ojjojjoj mikä resepti. Mä vain tuijotan tätä ja kuolaan vesi kielellä. :D

    -Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin