keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Maahumala päälle

Nyt ei puhuta kännäämisestä, vaan villivihreistä. Länsi-Suomen sukuloimis-/ystävien trehvausturneella piipahdimme myös lastemme Mummulassa, josta mukaan saimme mm. muhkeita kesäkurpitsoita ja kellarin kyljestä maahumalaa. Kun Sami Tallberg Villiyrtti Keittokirjassaan mainitsi näiden käyvän yhteen, päätin lähestyä asiaa aika simppelisti pannulla paistaen.

Kasvislisäke tai lämmin salaatintyyppinen oli oikein maukas. Maahumalassa on persoonallinen, hyvä maku, jossa erottuu myös minttua. Koska lehdet ovat aika sitkeitä, ne kannattaa pilkkoa pieneksi ennen ruokaan lisäämistä.

Tallberg kehuu käyttämään maahumalaa myös tillin asemesta uusien perunoiden kanssa, sekä jälkiruokiin. Se soveltuu keittiömestarin mukaan ruokiin, johon muuten käyttäisi timjamia tai minttua eli esimerkiksi lammasruokiin.

HUMALAISET KESÄKURPITSAT

luomukirnuvoita ja -rypsiöljyä paistamiseen
2 kesäsipulia varsineen
1 iso kesäkurpitsa
reilu 1 rkl silputtua maahumalaa
sormisuolaa

Freesaa pilkottuja sipuleita hetki voi-öljy seoksessa. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja paistele napakan kypsiksi. Tähän menee viitisen minuuttia. Lisää pilkotut sipulinvarret ja paista vielä hetki. Ota levyltä, sekoita joukkoon pilkotut maahumalan lehdet ja suola.

Tarjoa vaikkapa luomuentterin kylkeen, niin hyvää on!

maahumala Köyliössä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin