tiistai 7. marraskuuta 2017

Kardemummainen munakoisovuoka

Tämä mahtavasti tuoksuva munakoisovuoka on rakennettu kuin lasagne, mutta pastalevyjen tilalla on munakoisoa. Mukaan on lisätty palsternakkaraastetta ja valkokastikkeeseen kardemummaa. Syömme tätä nyt kolmatta päivää eikä kyllästymistä näy.

Idea valkokastikkeen ja kardemumman yhdistämiseen lähti madridilaisesta Street XO ravintolasta, jossa olimme syömässä ystävien kesken. Toteutus meidän ruuassamme on kuitenkin ihan toisenmoinen. 

Munakoisovuoka tuntuu hiukan työläältä tehdä, joten samalla kannattaa tehdä isompi satsi. Olemme kokeilleet tehdä ruokaa paitsi lihaliemisenä myös suppilovahveroliemisenä versiona. Molemmat toimivat hienosti! Uskon että vuoka menisi mainiosti myös kasvisversiona, ilman jauhelihaa siis. Eikä se varmaan hätkähtäisi sienienkään seuraa enemmältikin kuin vain liemessä. 

MUNAKOISOVUOKA KARDEMUMMALLA MAUSTETTUNA
kahdeksalle

2 munakoisoa
suolaa itkettämiseen

täyte:
200 g palsternakkaa raastettuna
4 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl + 2 rkl öljyä paistamiseen
400 g luomunaudan jauhelihaa
2 dl vahvaa lihalientä TAI sienilientä

valkokastike:
50 g voita
4 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
300 g juustoraasteita (mozzarella, parmesaani, kermajuusto)
suolaa
1½ tl murskattua kardemummaa

voita uunivuuan voiteluun

Siivuta munakoisot noin ½ cm ohuiksi. Asettele leivinpaperoidun uunipellin päälle ja ripsi ylle suolaa. Jätä munakoisosiivut itkettymään noin puoleksi tuntia. Kuivaa munakoisosiivut. Laita uunipelti uuniin grillivastuksen alle noin 7-10 minuutiksi, kunnes siivut ovat saaneet hiukan väriä.
Raasta hyvin pesty tai kuorittu palsternakka. Pilko sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin läpikuultavia. Lisää valkosipulit ja palsternakkaraaste. Paista vielä muutama minuutti. Siirrä kasvikset lautaselle. Lisää samalle pannulle 2 rkl öljyä sekä jauheliha. Paista jauheliha kypsäksi. Lisää takaisin kasvikset ja lihaliemi. Sekoita. Jätä poreilemaan hetkeksi jotta maut tiivistyvät.
Tee valkokastike. Kuumenna voi kattilassa ja heitä jauhot sekaan. Sekoita ja anna seoksen paistua hetki, mutta varo ettei jauhot ala ruskistua. Anna lieden olla miedolla lämmöllä. Lisää pari desilitraa maitoa ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää maitoa vähissä erissä edelleen ja sekoita kastike aina tasaiseksi. Kun seos on tasaista ja kaiki maito on sekoitettu, anna kastikkeen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Varo ettei maito kiehahda yli, eikä kastike pala pohjaan. Siirrä sitten kastike syrjään odottelemaan munakoisovuuan kokoamista.
Voitele uunivuoka. Ala kerrostaa valmiita aineksia: ensin lihatäyte,sitten munakoisosiivuja. Päälle lihatäyte, sitten valkokastike, taas lihatäyte, munakoisopaloja ja lopuksi valkokastiketta niin että pinta peittyy. 
Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia niin että pinta ruskistuu kauniisti. 
Anna vetäytyä ennen tarjoamista. 

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä, ja kardemumma antaa varmaan kivan makusäväyksen tuolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella antaa. Voip olla että ilman olisi turhan pliisu.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin