sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ravintolapäivänä ravintoloitsijana - ja ihan fiiliksissä!

Ollaan koko perhe ihan fiiliksissä! 
Pidimme Ravintolapäivänä hodarigrilliä ja makeaa kahvilaa takapihallamme. Tapasimme päivän aikana paljon tuttuja mutta myös uusia kasvoja. Vaikka kiireen keskellä emme aina ehtineet turista paljoakaan, olemme hurjan iloisia kaikista vieraistamme! Kaikki se vaivaaminen, vatkaaminen, keittely, silppuaminen, sekoittelu, siivoaminen, järjestely ja tuumailu palkittiin tänään moninkertaisena takaisena, kun ihmiset kiittelivät aikaansaannostemme makua, lastemme apulaisnäppäryyttä ja yleensäkin sitä että pykäsimme pikku kahvila-grillimme pystyyn.
Lasten nimeämä Herkkula näki päivänvaloa vain 3 tuntia, josta reilu 2 tuntia mentiin kivassa kelissä ja viimeinen puolituntia melkein kaatosateessa. Naapurit lainasivat meille pöytiä ja tuoleja, joten saimme enemmän kahvilan tuntua pieneen pihaamme. 
 
Poikamme keksi koristella luonnon- ja yrttikukkakimput perhosilla. 


 
Jukka jo virittelee grilliin tulta ja alkaa lämmittelemään nakkeja. Maustevaihtoehtoina oli ketsuppi, suolakurkku ja marinoitu punasipuli. Viimeksimainitun reseptiä kysyi moni ja sen maistuvuutta kiitteli useampikin. 
 Kahvilan puolellakin alkaa olla valmista. (Kaasugrilli on verhottu kankaalla apupöydäksi). 
Makeapaloina kahvilassa oli tyttäremme koristelemia Tuulamantorttupaloja.
 Rahkaisia leivoksia sai sekä kuningatartyyppisinä että kaneli-omenaisina.
Mustikkakakku tehtiin tällä kertaa tuorejuustolla ja sitruunaisena. Cake popseja löytyi pöydästä sekä tuulamantorttupohjaisena että kuivakakku-mustikkaversiona. Halusin myös ehdottomasti leipoa tarjolle suosikkejani punajuurimuffinsseja.
Whoopie pies-leivonnaiset saivat paljon kiitosta osakseen. 
Tyttäremme toimi erittäin hienosti kahvin - ja teenpumppaajana, mitä nyt välillä plikkaa sai huudella paikanpäälle. Poikamme hoiti kirpparimyyntiä ollen aika kova myyntimies ehdotuksineen ja esittelyineen. 
 Aika ajoin piha oli täynnä hyörinää ja iloisia ihmisiä - I-HA-NAA!
Kun vilske yhden aikaan loppui, oli kahvilanpitäjienkin aika syödä. Henksuruokana oli tänään samaa kuin vierailla - hodareita tykötarpeineen.

Yksi parhaiten mieleenpainuneista sanoista tänään oli, kun eräs kahvilavieraamme sanoi että paikanpäällä oli hyvä fiilis. Muutamakin lapsi tuumasi, että hodarit olivat parhaimpia ikinä. 

Iso kiitos kaikille vieraillemme! Teitte meille hyvän mielen pitkäksi aikaa!

ps. Hodarisämpyläreseptiä pukkaa piakkoin. 
lisäys 22.8 Nyt olis resepti. 

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta. :) Harmi. Että sade yllätti.

    VastaaPoista
  2. Mukavasti teillä on väkeä ollut. Viihtyisältä näyttää, ja voi mitä herkkuja onkaan ollut tarjolla. Paljon olette päivän edestä nähneet vaivaa.:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, oli mahtavaa!
    Ja se navetta oli kyllä mahtava kans, pitää tulla syksymmällä uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kahvila teillä oli ,kuvien perusteella.Olisi kiva jos olisin voinut tulla käymään...ja nuo sormukset,ihkut!

    VastaaPoista
  5. Kuinka kivasti olittekaan laittaneet pihan ravintolaksi. Varmasti asiakkaat viihtyivät Herkkulassa :) Ja niin upeita leipomuksia, valtavan paljon vaivannäköä. Onnittelut hienosta päivästä koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Paula: Ei se sadekaan meitä siinä vaiheessa haitannut. Viimeiset asiakkaat osti vielä pöytää tyhjäksi :). Jos ja kun sen rankkasateen oli pkko tulla, niin hyvä että tuossa välissä.

    Kiitos kaikille kauniista kommenteistanne. Ollaan jo puhuttu mitä seuraavaksi keksittäisiin :D.

    Lämpimästi tervetuloa Veera. Teittekö nyt löytöjä navetasta?

    VastaaPoista
  7. Oli varmaan sunnuntain sympaattisin kahvila!

    VastaaPoista
  8. Ihanat tarjoilut!

    Harmittaa tosi paljon, ettemme ehtineet mukaan :(

    VastaaPoista
  9. Me ei päästy mukaan kun oltiin täällä mökkisijoituksessa, mutta mielessä oli että mitenköhän meni - meillä satoi koko päivän kaatamalla joten kiva jos siellä on ollut parempi keli! Hienot tarjoilut :)

    VastaaPoista
  10. Nanna: Siitä tiedä mutta kiitos kun tuumasit niin :).

    Ripsu ja Nelle: No oishan se ollut kiva saada teidätkin vieraaksi! Ehkä ensi kerralla?

    VastaaPoista
  11. Hitsi kun ois päässyt purilaiselle kans!

    VastaaPoista
  12. Oi että, kuullostaa ihanalta! Itse kävin asiakkaana täällä Porvoossa pop up -ravintolassa. Koko ravintolapäivä on niin huippu, tykkään kovasti. Ja haaveilen, että josko sitä uskaltautuisi jonain päivänä vielä pikku kahvilaleikkiin itsekin... *jatkaa haaveilua* :)

    VastaaPoista
  13. ankerias: Oisit tullu vaan :)!

    Katri: Minäkin tykkään Ravintolapäivän rennonletkeästä asenteesta. Me päätettiin ja pykättiin homma kokoon samalla viikolla - suunnittelu, valmistelu ja toteutus oli tosi kivaa. Suosittelen!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin